tiistai 21. maaliskuuta 2017

Toinen kotiutuminen

Aion tämän postauksen tajunnanvirtamaisen oksennuksen perustella ihan vain äitiaivoilla. Krooninen univaje haittaa aivotoimintaa. Toki myös rutiinin puutteella on osuutensa. Näppäimistö ruostuu, kun ei kirjoita säännöllisesti. Ja salasanat unohtuvat.

Vauva on reilu viisi viikkoa vanha. Aloitan jo nyt kauhistelun siitä, kuinka aika kuluu ja tyyppi kasvaa niin nopeasti. Ensimmäisiä vaatteita on saanut jo pakata pois. Itkin vuolaasti, kun näin telkkarissa Oikotien Kun aika on -mainoksen. Siinä lapsi kasvaa ja muuttaa lopulta pois. Porasin ihan ääneen, että kohta meidänkin vauva lähtee.

Meidän alkutaival ei ehkä ole ollut se helpoin. Vauva on voinut ensimmäisen viikon jälkeen hyvin, mutta oma palautuminen on ottanut aikaa. Kävimme sairaalassa kääntymässä ja vietimme siellä pari yötä. Vauva oli mukana, koska tissitkin oli siellä. Oli jännä olla synnyttäneiden osastolla, kun kaikki muut olivat niin hentoisia. Meillä oli ihan iso vauva ja kätilöt puhuivatkin seniorista. Vauva oli tosin pienempi kuin kämppiksen aamulla syntynyt beibi, mutta meidän tyypillä oli isommat keuhkot ja skarpimpi katse.

Vaikka mielelläni olisin jättänyt sairaalareissun väliin, oli tässä käynnissä jotain hyvääkin. Olin itse aivan erilaisella energialla ja voinnilla liikkeellä. Koin nyt sellaisia asioita, jotka viimeksi jäivät tekemättä. Pystyin esimerksi kärräilemään vauvaa pitkin käytävää ja hakemaan itse iltapalaa. Sain myös nostettua vauvan viereeni itse ja jutella kätilöiden kanssa ihan selväpäisesti. Tavallaan tunsin pientä kateutta, kun huomasin, että moni teki näitä asioita juuri synnyttäneenä. He saivat pitää aivan vastasyntyneen vierellään. Samalla kuitenkin tunsin, että sain nyt viime kerran "epäonnistumiselle" hieman hyvitystä.

Erityisen kiitollinen olen, että synnytyksen hoitanut kätilö kävi juttelemassa osastolla. Sain läpikäydä synnytyksen kunnolla hänen kanssaan. Pystyin kysymään asioita, jotka olivat jääneet vaivaamaan ja sain hyviä vastauksia, jotka helpottivat mieltä. Lohduttavinta oli kuulla, että olin oikeasti selvinnyt ihan hyvin huonoista korteista huolimatta. Olen monesti ehtinyt miettimään, että mitä olisin voinut tehdä toisin ja kuinka olisin voinut olla parempi. Nyt sain unohtaa riittämättömyyden ja epäonnistumisen.

Sellaisen vinkin haluankin antaa kaikille synnyttäville, että jutelkaa asiasta. Jos teillä on mahdollisuus läpikäydä synnytys kätilön kanssa, niin tehkää se. Varmasti keskustelusta on iloa hyvinkin menneen synnytyksen jälkeen, mutta etenkin silloin kun jää jotain mielen päälle. Kannattaa myös antaa ajatuksille aikaa jäsentyä ennen keskustelua.

Toisen kotiutumisen jälkeen on ollut erilaisempaa kotonakin. Tuntuu, että nyt jaksaa ihan eri tavalla huonoista öistä huolimatta. Olen osannut nauttia näistä hetkistä uudella tavalla. Olemme päässeet jo kyläilemään ja meillä on käynyt vieraita. Kaupassakin on käyty, bussilla liikuttu ja tänään kävin tunnin lenkillä ihan yksin vauvan ja koiran kanssa. Koira hyppäsi vain pari kertaa vaunujen eteen.

Kaikki kuulostaa hyvinkin arkisilta, mutta vauva tekee niistä jännittäviä. Eihän vauva niitä stressaa, mutta äiti senkin edestä. Uusi ja jännä kokemus on muuten myös kaupassa käyminen ihan yksin. Se hetki kun kukaan ei pidäkään sinua ruokamaattina, vaan saat itse katsella ruokia.

On parempi olla lupaamatta mitään seuraavasta postauksesta. Yön pimeinä tunteina olen kuitenkin miettinyt erilaisia postausideoita ja toivottavasti niitä pääsen myös toteuttamaan.

4 kommenttia: