tiistai 28. maaliskuuta 2017

Älä ole tälläinen äiti

Kirjoitin syksyllä muistiin muutamia asioita otsikolle "älä ole tälläinen äiti". Tarkoitus oli muistuttaa itselle, että millaisena toivon pysyväni myös vauvahuuruissani. Kuudessa viikossa ei äiti-identiteetti ole vielä kunnolla muovautunut. Lähinnä nämä viikot ovat olleet sumuista vauvakuplaa, puklutahroja ja maitorohinaa. Katsotaan silti lyhyesti, että miten on mennyt?

Unohtaja
En halua unohtaa muuta elämää. Ymmärrän toki, että äitiys tulee muuttamaan elämän totaalisesti ja oma elämä täyttyy vauvasta. Haluan muistaa kohdan "oma elämä". Ei se tarkoita, että kaikkien muidenkin elämä täyttyisi minun vauvasta tai kotiäitiydestä. Toivonkin, että pystyisin ajattelemaan myös kodin ulkopuolista elämää. Haluan edes jotenkin osallistua muuhunkin elämään, enkä ainakaan aloita jokaista keskustelua "meidän vauva"-fraasilla. 

Olen ollut unohtaja, myönnän. Äitikavereiden kanssa puhutaan lähinnä vauvoista, se lienee ihan normaalia. Ja ihan oikeasti elämä on tällä hetkellä hyvinkin vauvakeskeistä. Yritän kuitenkin keskustella muistakin asioista. Esimerkiksi kaipaan todella paljon tallille ja ratsastuksen pariin. Onkin ihan parasta, kun saan heppakaverilta raporttia tunnista.

Paasaaja
Toivon ettei minusta tule sellaista äitiä, joka suu vaahdossa selittää muille imettämisestä, vaippavalinnoista tai pinnasängyn patjoista. On eri asia jakaa kokemuksia ja kysyä toisilta vinkkejä, kuin paasata omista valinnoista. Sillä tietenkin omat valinnat ovat ainoita oikeita.
Tällä hetkellä en usko paasauksen olevan tulevaisuuteni, sillä pysyn valinnoista yleensä muutenkin hiljaa. Monelle esimerkiksi kasvissyöntini tulee yllätyksenä, sillä ”olen niin normaali, enkä meuhkaa eettisyydestä”. Tämä oli suora lainaus. Toisille voi olla yllättävää, ettei omista ajatuksista tarvitse tehdä numeroa. Eihän sitä kuitenkaan tiedä, että mitä äitiaivot minussa saavat aikaan. Eli siinä vaiheessa, kun olen kirjoittanut kymmenen postausta pahvilaatikossa nukkumisesta, voitte käskeä vaikenemaan.  

Toistaiseksi olen niin aloittelija, että paasauksen tarve on ollut pieni. En edelleenkään koe tarvetta huudella ehdottomia totuuksia muille. Jokainen tekee omat valintansa. Toivon muidenkin ymmärtävän tämän ja saan jatkossakin tehdä omat valinnat ilman turhaa arvostelua.
Meidän vauva muuten nukkuu pahvilaatikossa.

Some-äiti
Some-äidillä tarkoitan kahta erilaista some-äitiä. Ensinnäkin heitä, jotka jakavat kaiken lapsestaan sosiaaliseen mediaan (sanoi hän ja perusti asiasta blogin). Ihan oikeasti lapsen hoitopäivän muutokset tai ulosteen määrä on ehkä parempi jakaa esimerkiksi lapsen läheisten kanssa, ei kaikille Facebook-kavereille. Ymmärrän kyllä, että ensimmäiset askeleet ovat merkittävät ja niistä ehkä haluaa iloita muidenkin kanssa. Mutta ”tänään meille tuli päiväkodista räkäinen känkkäränkkä” ei kiinnosta, ei edes neljännen päivän jälkeen.
Toiset some-äidit taas viettävät kaiken ajastaan roikkumalla Instassa tai kuvaamalla videoita snäppiin, eivätkä ainakaan vietä aikaa lasten kanssa. Musta tuntuu jo pahalta, jos koira haluaa leikkiä ja selaan jotain kiinnostavaa instatiliä. Suljen puhelimen ja leikitän koiraa. Aivan varmasti koirakin ymmärtää, että olenko läsnä vai en. Saati sitten pieni lapsi. 



Noh, en ole ollut kovinkaan aktiivinen somessa. Valitettavasti sekin vähä on kyllä jotenkin liittynyt vauvaan. Facebookiin kirjoitin saaneeni vauvan. Instassa on vauvan jälkeen ollut seitsemän kuvaa, joista yksi on reissukuva. Muuten jauhan jotain äitiysloman ihanuudesta. Ja niin lupaan tehdä jatkossakin! Yhtään suloista vauvakuvaa ei ole.
Mitä tulee kännykässä roikkumiseen, niin täällä on yksi syyllinen. Myönnän. Mutta ihan oikeasti, kun imetät kolmatta tuntia tai yrität pysyä yön pimeinä tunteina hereillä, on puhelimesta aika paljon iloa. Uusin koukutus on Jodel. Kuitenkin vauva kanssa seurustellassa puhelin pysyy tiukasti poissa, ellei sitten ole pakko ottaa joku suloinen kuva mummille.


Voidaanko sopia, että olen kohtalaisesti pysynyt tavoitteissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti