sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 toiveet


Jo viikko tätä vuotta kulunut, joten lienee paikallaan listata toiveita. Tänä vuonna en ehkä halua puhua lupauksista tai edes tavoitteista, sillä vuosi tulee olemaan niin erilainen. En yhtään osaa ennakoida, että miten vauva tulee elämään vaikuttamaan. Paitsi, että se vaikuttaa kaikkeen!
Siksi olenkin asettanut toiveita. Ne ovat lähinnä asioita, joiden toivon tapahtuvan ja olisi hieno kokea. Mikäli vuoden lopussa katson listaa, eikä mikään ole toteutunut, uskon silti vuoden olleen hieno ja erilainen.
Toiveissa on tietenkin uuden arjen opettelu, mutta myös muutaman ihan konkreettinen asia.


1. Uusi arki. Tämä nyt on selvyys, mutta toivon sisäistäväni uuden arjen ja vauvan tuomat muutokset mahdollisemman sujuvasti. Kasvukipuja ja epävarmuutta on varmasti luvassa, mutta niin taitaa olla kaikilla uusilla vanhemmilla. Unettomuuteen olen tottunut, mutta vauvanhoito on ihan uusi asia. Eikä riitä, että oppii vaihtamaan vaipan tai kylvettämään, pitäisi oppia ihan uusi rooli äitinä. Hukkaamatta kuitenkaan täysin omaa identiteettiä.


2. Palautuminen. Tämä liittyy hieman edelliseen kohtaan, mutta toivoisin palautuvani synnytyksestä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itselle toki pitää olla armollinen, enkä odota rantakuntoa parissa kuukaudessa (ei sitä ole näkynyt muutenkaan moneen vuoteen, miksi nytkään). Lähinnä tarkoitan sitä, että olisin toimintakykyinen eikä suurempia traumoja tulisi.
Ihan konkreettinen toive on päästä heppailemaan syksyllä. Vakituista tuntipaikkaa ei varmaan vielä silloin saa, mutta jos vähän pääsisi höntsäilemään.

3. Irti sokerikoukusta. Tästä juuri eilen puhuin kaverin kanssa, kuinka sokeri on taas joulun aikaan vienyt mukanaan (keskustelu käytiin suklaata napostellen). Tästä toivoisi ihan lähitulevaisuuden tavoitetta. Tällä viikolla jo yritin vähentää herkuttelua, mutta kovinkaan tehokasta ei toiminta ollut. Kokemuksesta tiedän, että sokerikoukku vaatisi kahden viikon totaalikiellon. Joku psykologinen juttu siinä kuitenkin on, että niin monen asian ollessa kielletty, en haluaisi kokonaan kieltää myös herkuttelua. Aihetta voisi avata joskus enemmänkin.


4. (Kesäloma)matka. Mitään en vielä uskalla varata, mutta varovasti toivon vauvan olevan suopea matkustelulle. Voihan hän toki huutaa ensimmäiset kuukaudet päivät yöt, eikä mistään tule mitään. Toisaalta hän voi myös olla reissugeenillä varustettu sopeutuja. Varmaan myös oma asenne ratkaisee paljon.
Eniten haluaisin tällä hetkellä Norjaan Lofooteille. Haluan nähdä vuoria! Tämän postauksen vuoret ovat kesän Italian reissulta.

5. Kirja/kuukausi. Olen alkanut taas lukemaan, mikä on ollut todella miellyttävää vaihtelua Netflixille. En kuitenkaan tiedä, että kuinka vauva tulee vaikuttamaan ajankäyttöön. Siksi varovainen tavoite on tuo kirja/kuukausi. Tosin tammikuun kirja on jo luettu, ehkä tässä pitää siis ottaa kirjallisuutta hieman varastoon. Suurin inspiraatio lukemiselle on ollut Tiian Enemmän kirjoja -blogi, josta olen saanut hyviä vinkkejä lukulistalle.


Millaisia tavoitteita ja toiveita muilta löytyy?

4 kommenttia:

  1. Toivoisin tänä vuonna enemmän aikaa lapsellisten ja lapsettomien ystävieni näkemiselle. Kun työajat ovat mitä ovat, aikataulut eivät mene koskaan yksiin. Toiveissa olisi myös työ normaaleilla työajoilla tai vastaavasti vuorotyö vähemmillä vuoroilla, josta jäisi aikaa myös muotoilulle. Ja kirjoille toivon aikaa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotyö haittaa elämää, tiedän! Mun pitääkin laittaa sulle viestiä enemmän :)

      Poista
  2. Eikä, kiva kuulla jos blogi on inspiroinut! <3 Ja onnea tavoitteeseen, uskon että pystyt siihen! :)

    Vitsi, kun oon sata kertaa miettinyt että pitäiskin laittaa sulle viestiä, mutta oon niin saamaton! :D Olis kiva pitkästä aikaa nähdäkin jos sattuisin joskus liikkumaan vaikka siellä suunnilla! Riippuen toki myös vähän sun olosta, vauva-aikataulusta ja kaikesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on niin pitkä lista luettavaa sun blogista, mutta liian vähän aikaa. Tai oon vaan niin hidas lukemaan! :D

      Tervetuloa saamattomien joukkoon!! Täällä kans yks "voisin laittaa viestiä" :D Mulla alkaa olla just se vaihe, että oon "lomalla" eli periaatteessa aikaa on, kuntoa sitten vähän vähemmän... Eli ilmoita ihmeessä, jos täällä päin pyörit! Mä en kuitenkaan uhosta huolimatta jaksa enää lähteä suureen maailmaan vyörymään :D

      Poista