keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Raskausajan huomioita


Sitä luulisi, että kun ei enää töitä ole, voisi vaan kaiket päivät kirjoittaa. Sen mielelläni myös tekisin, mutta kädet ovat edelleen eri mieltä. Puutuneet sormet ja näppäimistö eivät varsinaisesti sovi yhteen. Liityin Facebookissa pariin mammaryhmään, vaikka niitä oli tarkoitus vältellä. Kaikki tuntuvat olevan kovin tekeviä, neulovat nuttuja ja maalaavat tauluja kaiket päivät. Itse en onnistu edes peukaloiden pyörittämisessä....

Jotta ei nyt ihan valittamiseksi menisi, selittelyksi korkeinkaan, jaetaan pari tähdellistä raskausajan ajatusta. Näillä olen itseäni viime päivinä viihdyttänyt.

1. Bussissa istuminen. Busseista löytyy luksuspaikka senioreille ja raskaana oleville. Katson aina pahalla ihmisiä, jotka siihen syyttä istuvat. Niin pahalla, etten vieläkään uskalla itse siihen istua. Kerran kokeilen ja silloinkin oli syyllinen olo. Mietin koko matkan, että näkeeköhän muut matkustajat varmasti minun olevan raskaana? Luultavasti ketään ei kiinnosta. Silti vieläkin vaapun bussin takaosaan, etten herättäisi paheksuntaa.

2. Nouseminen. Tuolilta ei parane nousta liian nopeasti, muuten repäisee alavatsaa. Sohvalta ja sängyltä nouseminen on kehittyänyt erityisiä kierimistaitoja. Reunalta on hyvä tiputtautua. Tätä tulee harrastettua vähintään kerran tuntiin. Lattialta nouseminen vasta taitoja vaatiikin. Fyssari kehui minua vielä notkeaksi, mutta itsellä on lähinnä samanlainen olo kuin ryhävalaalla hiekkarannalla. Ehkä en tajunnut fyssarin sarkasmia.

3. Sheivaaminen. Ihan parasta olla raskaana talvella. Voi ihan huoletta viilettää omat villahousut jaloissa. Säärien siistiminen raskaana vaatisi ihan uudenlaisia jooga-asanoita.

4. Nukkuminen. Oikean asennon löytäminen vaatii viisi tyynyä ja useamman hetken. Kun siedettävä asento lopulta löytyy, iskee pissahätä. Kierien vessaan ja jälleen haetaan uutta asentoa. Tässä vaiheessa saattaa tulla nälkä tai vähintäänkin jano. Lopulta kaikki tarpeet on täytetty ja uni saa tulla, vaan eikös silloin koira ala kuorsaamaan ja korvatulpat on kateissa...

5. Liikkuminen. Kaverin sanoin: "raskaana voi kävellä kuin omistaisi koko maailman" tai vähintäänkin kadun. Vatsa edessä, rinta rottingilla määrätietoisesti vaappuen. Siinä on sitä tiettyä tyyliä. Etenkin kun naapuri vetää rollaattorilla ohi.

Mun oli tarkoitus pitää blogi monipuolisena, mutta viime aikoina mielessä on pyörinyt vain raskaus. Sillä teemalla mennään varmaan vielä hetken verran.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Sunnuntain vohvelibrunssi


Olen kesästä asti haaveillut vohveliraudasta. En edes tiedä mistä haave sai alkunsa, mutta lopulta siitä tuli lähes pakkomielle. Halusin järjestää vohvelikutsut! Eilen lopulta poistuin kaupasta vohvelirauta kainalossa ja heti tänään sain vieraita vohvelibrunssille.

Seuraava tavoite on metsästää täydellinen perusvohveliresepti, jota voisi varioida. Kun perusresepti on kunnossa, voi siitä muokata esimerkiksi suklaavohveleita. Lisäksi olisi kiva oppia tekemään myös suolaisia vohveleita. Haluan myös oppia tekemään rapeita vohveleita, eikä liian lettumaisia. Tämä uusin pakkomielle ehkä vaatii opintomatkaa Vohvelikahvilaan... Onneksi nyt alkoi tosiaan kotona lorvailu eli aikaa on.


Koska vohveleita oli iso pino, en panostanut muuhun tarjoiluun niinkään paljoa. Kummasti sitä silti tuli vatsa täyteen. Syytän vauvaa. Tyyppi on sijoittanut peppunsa siihen, missä mulla ennen oli tilava vatsalaukku.

Sunnuntait on aina ollut mun lemppareita kiireettömyyden vuoksi. Tänään kuitenkin oivalsin, että seuraavat viikot mulla on joka päivä sunnuntai. Tavallaan se myös vähän huolestuttaa. Katoaako viikonpäiviltä merkitykset? Huomenna aion kuitenkin aloittaa maanantain ja uuden viikon vohveleilla.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Tehtävät ennen vauvan tuloa

Jäin tällä viikolla pois töistä. Nyt on hieman outo olo, sellainen laiska. Tiedän kyllä, että nyt oikeasti pitäisi ottaa rennosti ja levätä, mutta samalla tekemättömät asiat huutelevat törkeyksiä. Jotta mieli vähän rauhoittuisi, tein köyhän naisen Trellon ja listasin tehtävät asiat.

Loppujen lopuksi listalla on hyvin vähän oikeasti oleellisia töitä. Vaatteet nyt olisi tarpeen pestä, apteekissa käydä ja telakka asentaa autoon (kunhan se nyt saapuisi). Sen sijaan varastoja ei ole pakko tyhjätä, eikä todellakaan varata kirpparipöytää. Vuosi ollaan asuttu vajaalla valaistuksella ja päiväthän jo pitenee, joten onko lamppujakaan pakko stressata?

Totuushan on se, että vauva varmasti selviää ilman konmarimaisia hyllyjärjestelyitä, mutta oman järjen kannalta tietyt asiat vaan pitää tehdä nyt. Ei lamppuja kuitenkaan asenneta enää silloin kuin vauva tulee, saati viedä mattoja pesulaan. Silloin on ajatukset ja aika ihan muissa asioissa.


Toistaiseksi Tehtävät-sarakkeessa on ruuhkaa, mutta toivon lappujen siirtyvän hiljalleen Tehdyt-osioon. Lista on jääkaapin ovessa, josta mieskin näkee koko ajan, että mitä pitäisi tehdä. Ja kuten näkyy, hän tarttui lamppu-lappuun ensimmäisenä!

Järjestelmällisyyteni keskittyy välillä ihan turhiin asioihin. Tällä kertaa lappujen värikoodeihin. Sininen tarkoittaa siivousta, vihreä vauvaan liittyviä asioita, oranssi on organisointia ja keltainen kauppaa varten.

Kauppalapuista löytyy esimerkiksi apteekki ja stock up. Jälkimmäinen tarkoittaa arkisten hyödykkeiden täydennystä. Talouspaperit, leivinarkit, shampoot, vanulaput jne... Onhan meitä kotona kaksi ja lähikauppa ihan kulman takana, mutta ensimmäisinä päivinä vauvan kanssa en halua miettiä vessapaperia. Jos joissakin asioissa voi ennakoida, sen mielelläni teen.


Yksi erityisen mieluisa tehtävä on vauvan huoneen sisustaminen. Tämä tarkoittaa ihan kaikkea maton valinnasta hoitopöydän järjestelyyn. Eihän vauva omaa huonetta tarvitse, mutta kyseinen huone on ollut meillä lähinnä varastona. Nyt raivaan sinne tilaa ja on ihana saada vauvan tavaroille ihan omat paikat. Ja viikata pieniä vaatteita.

Paljon on siis tehtävää ennen vauvan saapumista. Toivotaan, että hän vielä hetken malttaa odottaa. Äiti kun ei selvästikään ole ollut yhtä touhukas kuin vauva.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Turvotus ja sellerimehu

Nyt on kuulkaas viety turvotus aivan uudelle asteelle. Voisin laittaa Wikipedian turvotus-artikkeliin oman kuvani. Haikeudella muistelen sitä aikaa, kun minulla oli käsivarret, ranteet ja sormet. Nykyään minulla on kaksi pökkelöä käsien tilalla. Peukalo-ote on evoluution neronleimaus, mutta itsehän en siihen enää taivu. Loppuraskauden ruokavalio taitaa koostua jatkossa selleristä ja ananaksesta.


Laitoin siihen puskan, niin se oli kuvauksellinen.

En sitten tiedä, mitä kohtalon ivaa se oikein oli, että jo ennen joulua aloin kaivamaan mehulinkoa esiin. Silloin päätin myös kokeilla taas jotain muutakin mehua kuin perinteistä porkkana-appelsiini. Yksi kokeiltavista raaka-aineista oli tosiaan varsiselleri. Aikaisemmin minulla on ollut varsin neutraali suhde selleriin. En inhoa sitä, mutta en myöskään osta sitä. 

Jatkossa voisin kuitenkin viettää enemmän aikaa hevi-osastolla ja shoppailla monipuolisemmin vihanneksia, myös selleriä. Tuli nimittäin hyvää mehua, kun laittoi linkoon varsiselleriä ja omenaa. Jälkimmäisiä vähän enemmän kuin ensimmäisiä. Monipuolisesta hevishoppailusta voisi tehdä ihan oikein tavoitteen vuodelle 2017, ei vain toivetta.

Monipuoliset vihannessuositukset ja mehureseptit jakoon!

tiistai 10. tammikuuta 2017

Mitä tekisin toisin raskausaikana?

Meillä oli eilen synnytysvalmennus. Varsinaisesti uutta tietoa valmennus ei tarjonnut, mutta konkretisoi tosiseikan, että tässä ollaan kohta puoliin oikeasti synnyttämässä. Tähän mennessä ajatus on ollut kaukainen, eikä ole tuntunut koskettavan omaa elämää. Tietty raskauden aikana on miettinyt, että kai tämä kehonvaltaaja joskus ja jotenkin ulos tulee. 

Samalla valmennus sai tajuamaan, kuinka nopeasti aika onkaan kulunut! Vastahan sitä teki positiivisen testin ja hykerteli, kun kukaan muu ei tiennyt suurta salaisuutta. Odotusaika on mennyt todella nopeasti. Välillä en ole voinut olla miettimättä, että mitä asioita tekisin toisin. Jossittelu ja harmittelu ei tietenkään auta, ihan hyvin näinkin on mennyt. 

Tein silti listan muutamista asioista, jotka tekisin nyt toisin. Ehkä näistä on vinkkejä tuoreille odottajille (kohta kolme!!).

Lepo on tärkeää.

1. Minä itse. Kuulostaa kirjoitettuna kamalalta, mutta olisin itsekkäämpi. Raskaus on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus elämässä. Voi olla, että tämän jälkeen en enää koe raskautta. Tai jos koen, ei se ole enää ensimmäinen kerta, jolloin kaikki asiat ovat uusia ja ihmeellisiä (ei sillä, että olettaisin kaikkien raskauksien noudattavat samaa kaavaa). Miksi siis ei ottaisi siitä kaiken irti, niin ilot kuin huoletkin?
Jos nyt tekisin asioita toisin, olisin todellakin itsekkäämpi. Sanoisin asioille ”ei”, silloin kun oikeasti sitä tarkoitan. En kuluttaisi vähäistä energiaa ja aikaa epäkiitollisiin asioihin. En kuuntelisi toisten loukkaavia sanoja tai ainakaan antaisi niiden vaikuttaa niin paljoa omaan mielialaan. Joskus pitää nieleskellä, mutta kaikkea kakkaa ei tarvitse kestää. Keskittyisin omaan hyvinvointiin.
En pidä itsekeskeisistä ihmisistä, mutta terve itsekkyys on joskus paikallaan. En siis tarkoita itseä korostavaa itsekkyyttä, vaan itsestä välittämistä ja arvostamista. Eikä sitä raskaana oikeastaan ole itsekäs, jos keskittyy omaan hyvinvointiin. Siinä vaikuttaa samalla niin paljon pieneen ihmisalkuun. 

2. Lepo. Aikuisenakin voi nukkua päikkäreitä tai edes hetken hengähtää sohvalla. En vain ole antanut itselle tähän kunnolla mahdollisuutta. Jos eksyn sohvalle, poden huonoa omatuntoa. Niin paljon olisi muitakin hommia tehtävänä. Vaikka ihan oikeasti, mihin ne tiskit muka karkaisivat sillä välin? Villakoirat korkeintaan lisääntyvät, mutta ei huusholli muutamiin päikkäreihin kaadu.
Monissa oppaissa, sovelluksissa ja neuvolassa korostetaan levon ja rentoutumisen tärkeyttä. Rentoutuminen on asia, jota kannattaa opetella. Itsellä siinä on vielä haastetta. Toivottavasti viimeistään äitiyslomalla osaisin hetken ottaa rennommin.

3. Dokumentaatio. Ihan vinkkinä kaikille, kirjoittakaa ja kuvatkaa asiat silloin kuin ne tapahtuvat. Itse kuvittelin muistavani kesän tuntemukset vielä elokuussa, mutta väärässä olin. Aloitin kirjoittamisen viikolla 15, eikä silloin enää muistanut alkuraskauden tapahtumia. Lisäksi oikean fiiliksen saisi parhaiten ikuistettua juuri tapahtuma-aikaan.
Nyt olen myös hieman kateellisena katsellut muiden vatsakuvakoosteita. Olisi itsekin voinut ottaa joka viikko uuden kuvan, mutta siinä hetkessä asia tuntui tyhmältä. 

Nämä ovat tietty kaikki sellaisia asioita, joihin voisi keskittyä ihan normaalissakin arjessa. Ehkä selfieitä ei tarvi joka päivä räpsiä, mutta oma hyvinvointi on panostamisen arvoinen asia. Niin henkinen kuin fyysinenkin.

Vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä, joten jossittelu loppuu nyt. Aion aloittaa rentoutusharjoitukset jo tänään ja huomenna nautin päikkäreistä hyvällä mielellä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 toiveet


Jo viikko tätä vuotta kulunut, joten lienee paikallaan listata toiveita. Tänä vuonna en ehkä halua puhua lupauksista tai edes tavoitteista, sillä vuosi tulee olemaan niin erilainen. En yhtään osaa ennakoida, että miten vauva tulee elämään vaikuttamaan. Paitsi, että se vaikuttaa kaikkeen!
Siksi olenkin asettanut toiveita. Ne ovat lähinnä asioita, joiden toivon tapahtuvan ja olisi hieno kokea. Mikäli vuoden lopussa katson listaa, eikä mikään ole toteutunut, uskon silti vuoden olleen hieno ja erilainen.
Toiveissa on tietenkin uuden arjen opettelu, mutta myös muutaman ihan konkreettinen asia.


1. Uusi arki. Tämä nyt on selvyys, mutta toivon sisäistäväni uuden arjen ja vauvan tuomat muutokset mahdollisemman sujuvasti. Kasvukipuja ja epävarmuutta on varmasti luvassa, mutta niin taitaa olla kaikilla uusilla vanhemmilla. Unettomuuteen olen tottunut, mutta vauvanhoito on ihan uusi asia. Eikä riitä, että oppii vaihtamaan vaipan tai kylvettämään, pitäisi oppia ihan uusi rooli äitinä. Hukkaamatta kuitenkaan täysin omaa identiteettiä.


2. Palautuminen. Tämä liittyy hieman edelliseen kohtaan, mutta toivoisin palautuvani synnytyksestä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itselle toki pitää olla armollinen, enkä odota rantakuntoa parissa kuukaudessa (ei sitä ole näkynyt muutenkaan moneen vuoteen, miksi nytkään). Lähinnä tarkoitan sitä, että olisin toimintakykyinen eikä suurempia traumoja tulisi.
Ihan konkreettinen toive on päästä heppailemaan syksyllä. Vakituista tuntipaikkaa ei varmaan vielä silloin saa, mutta jos vähän pääsisi höntsäilemään.

3. Irti sokerikoukusta. Tästä juuri eilen puhuin kaverin kanssa, kuinka sokeri on taas joulun aikaan vienyt mukanaan (keskustelu käytiin suklaata napostellen). Tästä toivoisi ihan lähitulevaisuuden tavoitetta. Tällä viikolla jo yritin vähentää herkuttelua, mutta kovinkaan tehokasta ei toiminta ollut. Kokemuksesta tiedän, että sokerikoukku vaatisi kahden viikon totaalikiellon. Joku psykologinen juttu siinä kuitenkin on, että niin monen asian ollessa kielletty, en haluaisi kokonaan kieltää myös herkuttelua. Aihetta voisi avata joskus enemmänkin.


4. (Kesäloma)matka. Mitään en vielä uskalla varata, mutta varovasti toivon vauvan olevan suopea matkustelulle. Voihan hän toki huutaa ensimmäiset kuukaudet päivät yöt, eikä mistään tule mitään. Toisaalta hän voi myös olla reissugeenillä varustettu sopeutuja. Varmaan myös oma asenne ratkaisee paljon.
Eniten haluaisin tällä hetkellä Norjaan Lofooteille. Haluan nähdä vuoria! Tämän postauksen vuoret ovat kesän Italian reissulta.

5. Kirja/kuukausi. Olen alkanut taas lukemaan, mikä on ollut todella miellyttävää vaihtelua Netflixille. En kuitenkaan tiedä, että kuinka vauva tulee vaikuttamaan ajankäyttöön. Siksi varovainen tavoite on tuo kirja/kuukausi. Tosin tammikuun kirja on jo luettu, ehkä tässä pitää siis ottaa kirjallisuutta hieman varastoon. Suurin inspiraatio lukemiselle on ollut Tiian Enemmän kirjoja -blogi, josta olen saanut hyviä vinkkejä lukulistalle.


Millaisia tavoitteita ja toiveita muilta löytyy?

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Mitä odotan raskauden jälkeen?

Olin jo kirjoittamassa talviraskauden hyviä puolia, kunnes realismi iski naamalle. Piti lähteä koiran kanssa ulkoilemaan pakkaseen, eikä mulle tietenkään mahdu enää mikään lämpökerrasto saati toppahousut. Vilu tuli sekä ulkoiluttajalle että koiralle. Eipä ole meidän Elsa mikään Frozen-prinsessa.

Pakkasen puremana päätinkin listata asioita, joita odotan raskauden jälkeen. Tietenkin odotan vauvan tapaamista ja häneen tutustumista, uutta arkea ja äitiyttä. Mutta on ihan konkreettisiakin asioita, joita odotan.


Hotelliaamupala, ilman ruokarajoituksia.

Salmiakki ja lakritsi. Miten voikaan kaivata jotain herkkua näin paljon? Kenenkään ei tarvitse tuoda onnittelukukkia keväällä, lakupötkö riittää.

Liitoskipujen loppuminen. Muut krempat menee, mutta liitoskivut vaikeuttaa kaikkea liikkumista ja liikkumattomuutta. Lääkäri sanoi näiden loppuvan ”sitten joskus raskauden jälkeen”, sitä päivää odotan. Voi myös olla, että siihen päivään mennessä lantio on niin löystynyt, että muljahtaa kokonaan pois paikaltaan.

Ruokarajoitusten päättyminen. Ei minulle itselle ole ollut ongelma vältellä tiettyjä kaloja (paitsi jouluna) tai juustoja, mutta onhan se vaikeuttanut monia asioita. On hieman jopa noloa mennä ravintolaan ja tiedustella kaikki ruoan alkuperästä. En halua olla haastava asiakas. Enkä myöskään halua vaivata kavereita, jotka joutuvat miettimään fetan kelpoisuutta. Ihan kuin mun kasvisyönti ei jo muutenkin laittaisi rajoituksia.

Laajempi vaatekaappia. Tällä hetkellä ainoa laaja asia on vatsa. Kierrätän päivästä toiseen muutamia samoja paitoja. Lähinnä huivia (harmaa tai ruskea) vaihtamalla luon uusia asuja. Luultavastihan vaatekaappi tulee vielä supistumaan entisestään seuraavien viikkojen aikana.

Kahvi. Saahan sitä nytkin juoda päivässä enemmän kuin normaalistikaan joisin. Silti koen kahvista syyllisyyttä, vaikka juonkin tavallista suodatinkahvia vain puoli kuppia päivässä. Enkä edes sitäkään määrää joka päivä. 

Ratsastus. Heppatyttö kaipaa tallille. Realistinen tavoite ratsastukselle lienee kuitenkin vasta vuoden 2018 puolella. Pitää vain ängetä kavereiden mukaan tallille heppoja rapsuttamaan.

Vaikka odotettavia asioita onkin listaksi asti, toivon silti, että vauva malttaa olla kyydissä vielä parisen kuukautta. Ehtii lakua syödä myöhemminkin!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuosi vaihtui


Flunssa selätetty, joulu juhlittu ja vuosikin vaihdettu onnistuneesti. Äkkiä se aika taas vierähti, niin reilu viikko, joulu kuin viime vuosikin. Pakko siinä on olla jotain perää, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä nopeammin aika vain menee. Ainakin päivittelee useammin "kuinka aika on taas mennyt".

Vuodet tuntuvat kuluessaan aina samoilta, mutta kun niitä jälkeenpäin katsoo, on vuosissa huikeita eroja. Vuosi 2016 tuntui monesti tavalliselta, keskivertoiselta ja arkiselta, mutta tapahtumia listatessa ihan hämmentyy. Vuoteen mahtui tutkintotodistusta, omaa asuntoa, koiranpentua, raskaustestiä, muutoksia työrintamalla.... Isoja tapahtumia siis.

Suurin ja sykähdyttävin tapahtuma oli tietenkin positiivinen raskaustesti, mutta eipä Elsakaan huono kakkonen ole. Se on muuttanut elämää enemmän kuin pienen koiran uskoisi edes muuttavan. Nytkin pieni kultamme tyhjentää lelukoppansa sisältöä ympäri kämppää. Siinä missä ennen sai iltaisin vain huokaista ja tuijottaa telkkaria, voi nyt kerätä luita ja leluja. (No ehkä tuo on oikeasti tarjonnut muitakin muutoksia elämään.)

Vuosi 2016 oli tapahtumarikas, ja onneksi lähinnä onnellisten tapahtumien vuosi. En silti kiellä, etteikö se olisi ollut myös melko väsynyt vuosi. Kesään asti kävin koulussa ja tein kahta työtä. Ja joku vielä ihmetteli, kun en saanut lamppuja kattoon. Eipä pahemmin jaksanut kiinnostaa tai jos kiinnosti, ei ollut aikaa. Nythän olisi aikaa enemmän, mutta silmä tottuu hyvin hämäräänkin...

Kevään kooman jälkeen olinkin raskaana, jonka seurauksena kesä ja syksy menivät vajaalla energialla. Mun kohdalla energinen keskiraskaus kesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen on taas uni maistunut. Tai maistuisi, jos pää antaisi sille tilaa. Valitettavasti aivot käy taas hieman ylikierroksilla ja yöt ovat rikkonaisia. Päivisin kuolaan sohvatyynyjä. Siis kirjaimellisesti kuolaan. Ei ole nyt yhteen kertaan jäänyt, kun herään poski märkänä omasta kuolalammikosta. Siinä teille taas yksi hieno raskausoire.

Vuoden 2016 voi siis tiivistää kahteen sanaan: onnellinen ja väsynyt. Samoissa merkeissä alkaa tämä uusikin vuosi, onnellisena ja väsyneenä kaikesta. Tämän vuoden odotuksia, toiveita ja suunnitelmia avaan vielä myöhemmin lisää, mutta sitä ennen sanotaan vuodelle 2016 kiitos, teit hyvää työtä.