keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

5+1 matkahaavetta


Äiti tuli vahtimaan poikaa ja fiksumpi varmaan käyttäisi ajan lepäämiseen. Minä halusin kuitenkin tehdä kuvankäsittelyä, koota viime vuoden kesälomalta kuvakirjaa ja postata. Siivosin myös jääkaapin. Aika hyvin käytetty vapaa-aika siis.

Olen taas muutamana yönä harrastanut Pinterest-matkailua. Se on ihan kätevä tapa matkustaa, voi vaan fiilistellä ja joskus jopa toteuttaa. Esimerkiksi viime vuoden lomamatka sai alkunsa ihan vain yhden kuvan perusteella.

Tällä kertaa mulla on ollut muutamia haavekohteita, joita olen fiilistellyt Pinterestin kauniissa maailmassa. On sieltä muutama spesifimpi tärppikin noussut.


1. Lofootit ovat olleet matkushaaveena kyllä jo useamman vuoden. Mahdollisena matkakohteena ne ovat olleet jo parina kesänä, mutta lopulta syrjäytetty. Tänä vuonna Lofooteista on tullut suorastaan pakkomielle.

2. Montenegro oli viime vuonna pitkään ykköskohde. Kunnes löytyi paremmat lennot Pohjois-Italiaan. Nyt Montenegro tuntuu olevan suuressa nosteessa, mistä kertoo muun muassa TUIn uutuspakettimatka. Vauvan kanssa matkatessa joku pakettimatkakin kuulostaa ihan hyvältä.

3. Slovakia on myös viime keväänä idealistalle noussut haave. Slovakiaan pitäisi päästä vaeltamaan, sillä maisemat ainakin ovat kohdillaan.

4. Slovenia on tästä listauksesta ainoa puhdas Pinteres-bongaus. Yksi lomamatka Bled-järvelle, kiitos.

5. Itävalta oli viime vuonna välietappi vain yhden hampurilaisen verran. Sieltä kuitenkin löytyy vuoria, jotka minua viehättää. Haluaisin siis matkata sinnekin vielä ihan ajan kanssa.


+1 Italia! Viime vuonna tosiaan vietettiin aikaa Pohjois-Italiassa, mutta sieltä löytyisi niin paljon muutakin nähtävää. Instagramia selaamalla ei voi välttyä Cinque Terren kuvilta ja nyt vielä tutut ovat sinne lähdössä. Lisäksi ikisuosikki Toscana, kaupungeista Rooma ja Milano, kyllähän näitä löytyy. Etenkin kun Pohjois-Italian vuorillekin voisi vielä palata.

Toistaiseksi kuitenkin taidan tyytyä Pinterest-matkailuun. Se on kuitenkin ilmaista ja erittäin helppoa vauvan kanssa.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Miten puhe muuttuu äitiyden myötä?


Moni asia muuttuu lapsen myötä. Olisin osannut aikaisemmin luetelle, että unirytmi muuttuu, samoin spontaanius katoaa. Sen sijaan en osannut arvata, että kuinka paljon oma puhe muuttuu.

1. Äiti/me: Riippuen siitä kenelle puhutaan, käytetään nimitystä äiti tai me. Vauvalle puhutaan äitinä, muille meistä. "Äiti on tässä näin!" Kysyttäessä huomisia suunnitelmiani, vastaus tulee monikossa "meillä on pilatesta".

2. Oman tekemisen selostaminen: "Äiti valikoi jotkut kivat vaatteet", "äiti tässä tyhjää astianpesukonetta", "äiti värittää nyt"... Ihan kaikki tulee selostettua, vaikka se tuskin lisää vauvan ymmärrystä päivän tapahtumista.

3. Sanojen unohtaminen: Ihan yksinkertaisten keskusteluiden käyminen voi olla välillä hankalaa, kun sanat vain katoavat. "Se viileä juttu, johon laitat ruokaa", entisessä elämässä olisin toki puhunut jääkaapista.
Myös kirjoittaminen tuntuu haastavalta. Luultavasti moni alakouluikäinen tuottaa värikkäämpää tekstiä. (Aluksi edellinen lause kuului seuraavasti: Myös kirjoittaminen tuntuu haastavalta, kun tuntuu, että kirjoittaa samalla tavalla kuin lapsi. Eh...)

4. Aiheet supistuvat: Kun päivät pyörivät vain yhden asian ympärillä, vaikuttaa se tietenkin myös juttuaiheisiin. Kerran toki havahduin siihen, että selostin Selviytyjien vehtailuja suu vaahdossa. Ehkä jatkossakin pysyn vain suosikkiaiheessa, vauvassa.

5. Toisto lisääntyy: Syy on osittain edellisessä kohdassa ja osittain siinä, ettei vain muista mistä on jo puhunut.

Oma onni tietenkin, etten ennenkään puhunut pohtivasti politiikasta tai tarinoinut taitavasti tieteestä.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Leivontapakkomielteitä

Olen viime aikoina innostunut taas oikein kunnolla leipomisesta. Syitä tähän on pari. Ensinnäkin himoitsen kaikkea makeaa tällä hetkellä ihan epäterveellisen paljon. Toinen hyvä syy on se, että vauva rauhoittuu uunin hurinaan. Ensimmäisen syyn voisin jo unohtaa, mutta sokerihammas on liian himokas.

Leipominen on tällä hetkellä melkein pakkomielteistä. Tai ehkä ennemminkin suunnittelu on pakkomielteistä. En esimerkiksi pysty nukkumaan, kun mietin millaisia kakkuja haluaisin tehdä. Epäonnistuneita, jos äitienpäiväkakkua katsotaan.

Kuvan yksisarvismuffineja himoitsin pari viikkoa. Lopulta sain jotain väkerrettyä, vaikka sateenkaarikuorrute jäikin tekemättä. Lisäksi sarvi on enemmänkin tuollainen fallossymboli, joten metsään mentiin tälläkin kertaa.

Leipomisen puolesta puhuu myös tulevaisuuden tavoite. Häpeilemättä haluan olla paras futisäiti. Pestä kaikki ruohotahrat, järjestää pillimehusponssit lähikaupasta ja leipoa muutakin kuin mokkapaloja. Sitä ennen tosin olisi hyvä opetella tekemään edes ne mokkapalat kunnolla.

Tällä hetkellä suurinta kuumotusta aiheuttaa donitsit. Kaveri meni vielä mainitsemaan, että hänellä on jo donitsipelti. Odotan innolla ja jännityksellä donitsikuvia, koska sitten viimeistään sorrun minäkin ostoksille. Viime yön selasin jo Pinterestiä kuorrutteet mielessä.

Makeaa viikonloppua!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Älä sano näitä itkuisen vauvan vanhemmille

Vauvat itkevät. Se on yleinen tieto, ei mitään pimitettyä äititietoutta. Toiset vauvat itkevät vähemmän ja toiset hieman enemmän. Meillä on tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluva vauva. Onneksi meilläkin alkaa nyt hieman itkut helpottaa. Ainakin iltojen kolmen tunnin huutomaratonit ovat puolittuneet ja päivälläkin naurattaa.


Kaikenlaista lohdutusta ja hyvää tarkoittavaa olen saanut kuulla. Yksi lääkäri sanoi rehellisesti, että jatkuva itku on raastavaa, mutta se pitää vain kestää. Listasin nyt muutamia lausahduksia, jotka eivät välttämättä auta tilannetta. Ja tiedän kyllä, ettei kukaan näillä sanoilla halua loukata, en minäkään.

Joo, meillä on ihan samanlaista - Vertaistuki on tosi jees, mutta jos on juuri kertonut vauvasta, joka nukkuu yössä yhdeksän tuntia putkeen ja herää hymyillen, kannattaa olla hiljaa. Pitkään en oikeasti uskonut, että vauvat voisivat herätä hymyillen. Nyt alan kuitenkin uskoa siihen, sillä meidän vauvakin jo kolmena aamuna herännyt naureskellen.

Nythän se on ihan hiljaa - Ei tämäkään onneksi 24/7 huuda. Huonoina päivinä pysyn mieluiten kotona.

Kaikki vauvat itkee - Vähän sama kuin "hauki on kala". Niinhän vauva itkee, se on aluksi ainoa tapa ilmaista tarpeista. Kaikki vauvat eivät kuitenkaan itke yhtälailla, toiset ovat itkuisempia kuin toiset.

Ootko koittanu jo tätä, se auttaa aina - Vauvat ovat erilaisia, eikä kaikille toimi samat keinot. Universaalia ehdottoman varmaa keinoa helpottaa itkuisuutta ei vain ole. Ja kyllä, olen esimerkiksi rintaraivoitkuun koittanunt pimeässä kylppärissä yhdellä jalalla seisomista, laulamista ja samalla imettämistä.

Kyllä tutti nyt helpottaisi asiaa - Kaikki vauvat eivät voi tai opi syömään tuttia.

Sen sijaan asioita, joita kannattaa sanoa:

Toin sulle kahvia. Ja suklaalevyn - Kiitos! Valitettava tosiasia tietenkin, että joidenkin vauvojen mahakipuja ja itkuisuutta lisäävät juurikin kahvi ja suklaa.

Lähden vauvan kanssa kävelylle, nin sä voit mennä nukkumaan - Tämä on yksi kauneimpia lauseita, joita olen kuullut.


Kuva liittyy tekstiin: kun vauva nukkuu tyytyväisenä päikkäreitä, äiti ei suinkaan lepää. Hän nauttii hiljaisesta tuhinasta ja järjestelee kahvipapuja...

torstai 4. toukokuuta 2017

Kuulumisia

Kai sitä kerran kuukaudessa voi hieman kuulumisia päivittää. Tekisi mieli kysyä, että missä välissä oli huhtikuu ja milloin nurmikot alkoivat vihertää. Juurihan oli maaliskuu. Säästä ja ajasta puhuminen on kuitenkin tylsää.


Sen verran puhutaan ajasta, että ensi viikolla vauva täyttää kolme kuukautta. Kuulostaa hurjalta ja samalla helpottavalta. Minulle on sanottu useampaan kertaan, että kolmen kuukauden kohdalla helpottaa. Jos nämä muutamat viime päivät peilaavat yhtään tulevaa, voin allekirjoittaa tuon väittämän täysin.

Ehkä kysytyin kysymys on "miten teillä nukutaan". Noh, viime yönä nukuttiin lähemmäs kuusi tuntia putkeen. Tai ainakin niin, etten minä herännyt. Se on noin kolme kertaa pitempi pätkä kuin aikaisemmin. Tulee tavaksi tai ei, se tuntuu oikein hyvältä.

Toinen merkittävä asia on leikkimatosta innostuminen. Vauva jaksaa olla pienen hetken ihan itsekseen! Siinä ajassa ehtii tehdä aamupalan ja toisinaan jopa syödä sen. Nämä taitaa olla niitä asioita, joita arvostaa vasta kuin ne kokee itse. Pahoittelut siis, jos muita ei kauheasti kiinnosta joku leikkimaton apinan ihannointi.

Meidän arkea on helpottanut ja muokannut ajan lisäksi maidottomuus. Oma ruokavalio meni uusiksi ja vauvan olo on helpottanut. Itse asiassa myös oma kroppa on voinut paremmin. Olenkin jälleen innostunut kokeilemaan keittiössä uusia asioita. Esimerkiksi kuvan minimuffinit ovat maidottomia. Kun taas pääsen kirjoittamaan, kerron enemmän maidottomuudesta. Eli varmaan sitten kesäkuussa.

Muutenkin tuo postausideoiden lista vain kasvaa: elämää osastolla, vauva-arjen hyödykkeet, kuinka toimia itkuisen vauvan vanhempien kanssa, kokemuksia raskausmyrkytyksestä, yksinäinen äiti, huono äiti, kasa ruokakuvia, liikunta raskauden jälkeen... Siinä jollekin muutama idea, jos en itse ehdi kirjoittamaan.

Nyt ajattelin koetella onneani ja katsoa, että mitä ehdin vielä syödä ennen päikkäreiden päättymistä.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Arjen luksusta


Ensinnäkin arjen luksusta on, että saa koneen auki ja ehtii ehkä kirjoittamaankin jotain. Tätä postausta olen nyt vääntänyt kaksi viikkoa. Toisin sanoen kuvat olen nopeasti siirtänyt Bloggeriin (pitäisi keksiä jotain muuta, koska Blogger pilaa kuvanlaadun) ja miettinyt, että milloin on tekstin vuoro. 

Arjen luksusta on myös hotkia ateria lämpimänä. Tein sen äsken ja uhrasin siinä päikkärit. Toisaalta joskus pitää myös syödä. Luksusta oli jo se, että söin ihan oikeaa ruokaa, enkä mitään valmista prodetuotetta. Ja tosiaan söin ruoan lämpimänä. Joskus ehdin tehdä smoothien (ja jopa kuvata instaan, vanhat hyvät tavat), sekin tuntuu toisinaan luksukselta.


Luksusta on myös, kun voi käydä rauhassa suihkussa. Ja pestä hiukset kahdesti, koska unohtaa jo välissä, että levittikö shamppoon vai ei.



Erityistä luksusta on järjestää ystäville brunssi. Maanantaina tietenkin, koska äippälomalla viikonpäivillä ei ole väliä. Tarjottavat noudattavat mallia "nopeasti ja helposti", mutta kelpaavat silti. Leivon sitten muutaman vuoden päästä taas itse sämpylöitä, siihen asti kaupan esipaistetut on ihan ok. Ja vaikka kuohuva onkin vaihtunut alkoholittomaan ja jutut muuttuneet äitihöpinöiksi, on silti todellista luksusta saada ystäviä kylään. 

Arjen luksusta alkavaan viikkoon!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Älä ole tälläinen äiti

Kirjoitin syksyllä muistiin muutamia asioita otsikolle "älä ole tälläinen äiti". Tarkoitus oli muistuttaa itselle, että millaisena toivon pysyväni myös vauvahuuruissani. Kuudessa viikossa ei äiti-identiteetti ole vielä kunnolla muovautunut. Lähinnä nämä viikot ovat olleet sumuista vauvakuplaa, puklutahroja ja maitorohinaa. Katsotaan silti lyhyesti, että miten on mennyt?

Unohtaja
En halua unohtaa muuta elämää. Ymmärrän toki, että äitiys tulee muuttamaan elämän totaalisesti ja oma elämä täyttyy vauvasta. Haluan muistaa kohdan "oma elämä". Ei se tarkoita, että kaikkien muidenkin elämä täyttyisi minun vauvasta tai kotiäitiydestä. Toivonkin, että pystyisin ajattelemaan myös kodin ulkopuolista elämää. Haluan edes jotenkin osallistua muuhunkin elämään, enkä ainakaan aloita jokaista keskustelua "meidän vauva"-fraasilla. 

Olen ollut unohtaja, myönnän. Äitikavereiden kanssa puhutaan lähinnä vauvoista, se lienee ihan normaalia. Ja ihan oikeasti elämä on tällä hetkellä hyvinkin vauvakeskeistä. Yritän kuitenkin keskustella muistakin asioista. Esimerkiksi kaipaan todella paljon tallille ja ratsastuksen pariin. Onkin ihan parasta, kun saan heppakaverilta raporttia tunnista.

Paasaaja
Toivon ettei minusta tule sellaista äitiä, joka suu vaahdossa selittää muille imettämisestä, vaippavalinnoista tai pinnasängyn patjoista. On eri asia jakaa kokemuksia ja kysyä toisilta vinkkejä, kuin paasata omista valinnoista. Sillä tietenkin omat valinnat ovat ainoita oikeita.
Tällä hetkellä en usko paasauksen olevan tulevaisuuteni, sillä pysyn valinnoista yleensä muutenkin hiljaa. Monelle esimerkiksi kasvissyöntini tulee yllätyksenä, sillä ”olen niin normaali, enkä meuhkaa eettisyydestä”. Tämä oli suora lainaus. Toisille voi olla yllättävää, ettei omista ajatuksista tarvitse tehdä numeroa. Eihän sitä kuitenkaan tiedä, että mitä äitiaivot minussa saavat aikaan. Eli siinä vaiheessa, kun olen kirjoittanut kymmenen postausta pahvilaatikossa nukkumisesta, voitte käskeä vaikenemaan.  

Toistaiseksi olen niin aloittelija, että paasauksen tarve on ollut pieni. En edelleenkään koe tarvetta huudella ehdottomia totuuksia muille. Jokainen tekee omat valintansa. Toivon muidenkin ymmärtävän tämän ja saan jatkossakin tehdä omat valinnat ilman turhaa arvostelua.
Meidän vauva muuten nukkuu pahvilaatikossa.

Some-äiti
Some-äidillä tarkoitan kahta erilaista some-äitiä. Ensinnäkin heitä, jotka jakavat kaiken lapsestaan sosiaaliseen mediaan (sanoi hän ja perusti asiasta blogin). Ihan oikeasti lapsen hoitopäivän muutokset tai ulosteen määrä on ehkä parempi jakaa esimerkiksi lapsen läheisten kanssa, ei kaikille Facebook-kavereille. Ymmärrän kyllä, että ensimmäiset askeleet ovat merkittävät ja niistä ehkä haluaa iloita muidenkin kanssa. Mutta ”tänään meille tuli päiväkodista räkäinen känkkäränkkä” ei kiinnosta, ei edes neljännen päivän jälkeen.
Toiset some-äidit taas viettävät kaiken ajastaan roikkumalla Instassa tai kuvaamalla videoita snäppiin, eivätkä ainakaan vietä aikaa lasten kanssa. Musta tuntuu jo pahalta, jos koira haluaa leikkiä ja selaan jotain kiinnostavaa instatiliä. Suljen puhelimen ja leikitän koiraa. Aivan varmasti koirakin ymmärtää, että olenko läsnä vai en. Saati sitten pieni lapsi. 



Noh, en ole ollut kovinkaan aktiivinen somessa. Valitettavasti sekin vähä on kyllä jotenkin liittynyt vauvaan. Facebookiin kirjoitin saaneeni vauvan. Instassa on vauvan jälkeen ollut seitsemän kuvaa, joista yksi on reissukuva. Muuten jauhan jotain äitiysloman ihanuudesta. Ja niin lupaan tehdä jatkossakin! Yhtään suloista vauvakuvaa ei ole.
Mitä tulee kännykässä roikkumiseen, niin täällä on yksi syyllinen. Myönnän. Mutta ihan oikeasti, kun imetät kolmatta tuntia tai yrität pysyä yön pimeinä tunteina hereillä, on puhelimesta aika paljon iloa. Uusin koukutus on Jodel. Kuitenkin vauva kanssa seurustellassa puhelin pysyy tiukasti poissa, ellei sitten ole pakko ottaa joku suloinen kuva mummille.


Voidaanko sopia, että olen kohtalaisesti pysynyt tavoitteissa?

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Toinen kotiutuminen

Aion tämän postauksen tajunnanvirtamaisen oksennuksen perustella ihan vain äitiaivoilla. Krooninen univaje haittaa aivotoimintaa. Toki myös rutiinin puutteella on osuutensa. Näppäimistö ruostuu, kun ei kirjoita säännöllisesti. Ja salasanat unohtuvat.

Vauva on reilu viisi viikkoa vanha. Aloitan jo nyt kauhistelun siitä, kuinka aika kuluu ja tyyppi kasvaa niin nopeasti. Ensimmäisiä vaatteita on saanut jo pakata pois. Itkin vuolaasti, kun näin telkkarissa Oikotien Kun aika on -mainoksen. Siinä lapsi kasvaa ja muuttaa lopulta pois. Porasin ihan ääneen, että kohta meidänkin vauva lähtee.

Meidän alkutaival ei ehkä ole ollut se helpoin. Vauva on voinut ensimmäisen viikon jälkeen hyvin, mutta oma palautuminen on ottanut aikaa. Kävimme sairaalassa kääntymässä ja vietimme siellä pari yötä. Vauva oli mukana, koska tissitkin oli siellä. Oli jännä olla synnyttäneiden osastolla, kun kaikki muut olivat niin hentoisia. Meillä oli ihan iso vauva ja kätilöt puhuivatkin seniorista. Vauva oli tosin pienempi kuin kämppiksen aamulla syntynyt beibi, mutta meidän tyypillä oli isommat keuhkot ja skarpimpi katse.

Vaikka mielelläni olisin jättänyt sairaalareissun väliin, oli tässä käynnissä jotain hyvääkin. Olin itse aivan erilaisella energialla ja voinnilla liikkeellä. Koin nyt sellaisia asioita, jotka viimeksi jäivät tekemättä. Pystyin esimerksi kärräilemään vauvaa pitkin käytävää ja hakemaan itse iltapalaa. Sain myös nostettua vauvan viereeni itse ja jutella kätilöiden kanssa ihan selväpäisesti. Tavallaan tunsin pientä kateutta, kun huomasin, että moni teki näitä asioita juuri synnyttäneenä. He saivat pitää aivan vastasyntyneen vierellään. Samalla kuitenkin tunsin, että sain nyt viime kerran "epäonnistumiselle" hieman hyvitystä.

Erityisen kiitollinen olen, että synnytyksen hoitanut kätilö kävi juttelemassa osastolla. Sain läpikäydä synnytyksen kunnolla hänen kanssaan. Pystyin kysymään asioita, jotka olivat jääneet vaivaamaan ja sain hyviä vastauksia, jotka helpottivat mieltä. Lohduttavinta oli kuulla, että olin oikeasti selvinnyt ihan hyvin huonoista korteista huolimatta. Olen monesti ehtinyt miettimään, että mitä olisin voinut tehdä toisin ja kuinka olisin voinut olla parempi. Nyt sain unohtaa riittämättömyyden ja epäonnistumisen.

Sellaisen vinkin haluankin antaa kaikille synnyttäville, että jutelkaa asiasta. Jos teillä on mahdollisuus läpikäydä synnytys kätilön kanssa, niin tehkää se. Varmasti keskustelusta on iloa hyvinkin menneen synnytyksen jälkeen, mutta etenkin silloin kun jää jotain mielen päälle. Kannattaa myös antaa ajatuksille aikaa jäsentyä ennen keskustelua.

Toisen kotiutumisen jälkeen on ollut erilaisempaa kotonakin. Tuntuu, että nyt jaksaa ihan eri tavalla huonoista öistä huolimatta. Olen osannut nauttia näistä hetkistä uudella tavalla. Olemme päässeet jo kyläilemään ja meillä on käynyt vieraita. Kaupassakin on käyty, bussilla liikuttu ja tänään kävin tunnin lenkillä ihan yksin vauvan ja koiran kanssa. Koira hyppäsi vain pari kertaa vaunujen eteen.

Kaikki kuulostaa hyvinkin arkisilta, mutta vauva tekee niistä jännittäviä. Eihän vauva niitä stressaa, mutta äiti senkin edestä. Uusi ja jännä kokemus on muuten myös kaupassa käyminen ihan yksin. Se hetki kun kukaan ei pidäkään sinua ruokamaattina, vaan saat itse katsella ruokia.

On parempi olla lupaamatta mitään seuraavasta postauksesta. Yön pimeinä tunteina olen kuitenkin miettinyt erilaisia postausideoita ja toivottavasti niitä pääsen myös toteuttamaan.

torstai 23. helmikuuta 2017

Kulunut kuukausi


Johan on aikaa vierähtänyt viime kerrasta. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut paljon tapahtumia. Hiljaiselosta blogin puolella voinee jo päätellä, että suurin tapahtuma on vauvan syntymä. Meidän maaliskuisesta tuli helmikuinen.

Syntymää edelsi kuitenkin pari viikkoa pakkolepoa, yksi raskausmyrkytys, liian monta unetonta yötä vuodeosastolla, kielto tuijottaa kirkkaita ruutuja tai ulkoilla, turhautumista ja odottelua. Minua ei ole tehty lepäämään, ainakaan jos mielessä pyörii parin aanelosen verran tehtäviä. Eikä ainakaan tehty sairaalassa makoilua varten.

Synnyttämään kuitenkin lopulta päästiin, muutaman viikon aikaisemmin kuin olin ajatellut. Eipä siinä tapahtumassa tosin mikään muukaan mennyt toivotulla tavalla. Ainoastaan lopputulos oli täydellinen, ja sehän eniten ratkaisee.
Nyt ollaan reilu viikko oltu kotosalla vauvan kanssa. Kovasti tässä koitetaan totutella uuteen arkeen ja elämään. Sen olen jo oppinut, että äitinä unohtaa itsensä ja kahvi juodaan kylmänä. Sitä en ole vielä oppinut, että miten nukutaan itse kunnolla, eikä koko aikaa varmisteta vauvan hengitystä tai lämpötilaa (korvakuumemittari on ollut aivan loistava ostos!).

Blogin pariin ei ole kiirettä, vaikka kirjoituskuume onkin suuri. Etenkin nyt, kun kirkas näyttö ei aiheuta valopilkkuja silmissä. Toivon kuitenkin, että ensi viikon aikana pääsisin jo hieman naputtelmaan juttuja. Arkistoon jäi paljon raskausjuttuja, niitä ehkä tulee tb-hengessä ja tietenkin nyt vauvan myötä tulee ihan uusia juttuja.

Ollaan kuulolla :)

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Raskausajan huomioita


Sitä luulisi, että kun ei enää töitä ole, voisi vaan kaiket päivät kirjoittaa. Sen mielelläni myös tekisin, mutta kädet ovat edelleen eri mieltä. Puutuneet sormet ja näppäimistö eivät varsinaisesti sovi yhteen. Liityin Facebookissa pariin mammaryhmään, vaikka niitä oli tarkoitus vältellä. Kaikki tuntuvat olevan kovin tekeviä, neulovat nuttuja ja maalaavat tauluja kaiket päivät. Itse en onnistu edes peukaloiden pyörittämisessä....

Jotta ei nyt ihan valittamiseksi menisi, selittelyksi korkeinkaan, jaetaan pari tähdellistä raskausajan ajatusta. Näillä olen itseäni viime päivinä viihdyttänyt.

1. Bussissa istuminen. Busseista löytyy luksuspaikka senioreille ja raskaana oleville. Katson aina pahalla ihmisiä, jotka siihen syyttä istuvat. Niin pahalla, etten vieläkään uskalla itse siihen istua. Kerran kokeilen ja silloinkin oli syyllinen olo. Mietin koko matkan, että näkeeköhän muut matkustajat varmasti minun olevan raskaana? Luultavasti ketään ei kiinnosta. Silti vieläkin vaapun bussin takaosaan, etten herättäisi paheksuntaa.

2. Nouseminen. Tuolilta ei parane nousta liian nopeasti, muuten repäisee alavatsaa. Sohvalta ja sängyltä nouseminen on kehittyänyt erityisiä kierimistaitoja. Reunalta on hyvä tiputtautua. Tätä tulee harrastettua vähintään kerran tuntiin. Lattialta nouseminen vasta taitoja vaatiikin. Fyssari kehui minua vielä notkeaksi, mutta itsellä on lähinnä samanlainen olo kuin ryhävalaalla hiekkarannalla. Ehkä en tajunnut fyssarin sarkasmia.

3. Sheivaaminen. Ihan parasta olla raskaana talvella. Voi ihan huoletta viilettää omat villahousut jaloissa. Säärien siistiminen raskaana vaatisi ihan uudenlaisia jooga-asanoita.

4. Nukkuminen. Oikean asennon löytäminen vaatii viisi tyynyä ja useamman hetken. Kun siedettävä asento lopulta löytyy, iskee pissahätä. Kierien vessaan ja jälleen haetaan uutta asentoa. Tässä vaiheessa saattaa tulla nälkä tai vähintäänkin jano. Lopulta kaikki tarpeet on täytetty ja uni saa tulla, vaan eikös silloin koira ala kuorsaamaan ja korvatulpat on kateissa...

5. Liikkuminen. Kaverin sanoin: "raskaana voi kävellä kuin omistaisi koko maailman" tai vähintäänkin kadun. Vatsa edessä, rinta rottingilla määrätietoisesti vaappuen. Siinä on sitä tiettyä tyyliä. Etenkin kun naapuri vetää rollaattorilla ohi.

Mun oli tarkoitus pitää blogi monipuolisena, mutta viime aikoina mielessä on pyörinyt vain raskaus. Sillä teemalla mennään varmaan vielä hetken verran.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Sunnuntain vohvelibrunssi


Olen kesästä asti haaveillut vohveliraudasta. En edes tiedä mistä haave sai alkunsa, mutta lopulta siitä tuli lähes pakkomielle. Halusin järjestää vohvelikutsut! Eilen lopulta poistuin kaupasta vohvelirauta kainalossa ja heti tänään sain vieraita vohvelibrunssille.

Seuraava tavoite on metsästää täydellinen perusvohveliresepti, jota voisi varioida. Kun perusresepti on kunnossa, voi siitä muokata esimerkiksi suklaavohveleita. Lisäksi olisi kiva oppia tekemään myös suolaisia vohveleita. Haluan myös oppia tekemään rapeita vohveleita, eikä liian lettumaisia. Tämä uusin pakkomielle ehkä vaatii opintomatkaa Vohvelikahvilaan... Onneksi nyt alkoi tosiaan kotona lorvailu eli aikaa on.


Koska vohveleita oli iso pino, en panostanut muuhun tarjoiluun niinkään paljoa. Kummasti sitä silti tuli vatsa täyteen. Syytän vauvaa. Tyyppi on sijoittanut peppunsa siihen, missä mulla ennen oli tilava vatsalaukku.

Sunnuntait on aina ollut mun lemppareita kiireettömyyden vuoksi. Tänään kuitenkin oivalsin, että seuraavat viikot mulla on joka päivä sunnuntai. Tavallaan se myös vähän huolestuttaa. Katoaako viikonpäiviltä merkitykset? Huomenna aion kuitenkin aloittaa maanantain ja uuden viikon vohveleilla.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Tehtävät ennen vauvan tuloa

Jäin tällä viikolla pois töistä. Nyt on hieman outo olo, sellainen laiska. Tiedän kyllä, että nyt oikeasti pitäisi ottaa rennosti ja levätä, mutta samalla tekemättömät asiat huutelevat törkeyksiä. Jotta mieli vähän rauhoittuisi, tein köyhän naisen Trellon ja listasin tehtävät asiat.

Loppujen lopuksi listalla on hyvin vähän oikeasti oleellisia töitä. Vaatteet nyt olisi tarpeen pestä, apteekissa käydä ja telakka asentaa autoon (kunhan se nyt saapuisi). Sen sijaan varastoja ei ole pakko tyhjätä, eikä todellakaan varata kirpparipöytää. Vuosi ollaan asuttu vajaalla valaistuksella ja päiväthän jo pitenee, joten onko lamppujakaan pakko stressata?

Totuushan on se, että vauva varmasti selviää ilman konmarimaisia hyllyjärjestelyitä, mutta oman järjen kannalta tietyt asiat vaan pitää tehdä nyt. Ei lamppuja kuitenkaan asenneta enää silloin kuin vauva tulee, saati viedä mattoja pesulaan. Silloin on ajatukset ja aika ihan muissa asioissa.


Toistaiseksi Tehtävät-sarakkeessa on ruuhkaa, mutta toivon lappujen siirtyvän hiljalleen Tehdyt-osioon. Lista on jääkaapin ovessa, josta mieskin näkee koko ajan, että mitä pitäisi tehdä. Ja kuten näkyy, hän tarttui lamppu-lappuun ensimmäisenä!

Järjestelmällisyyteni keskittyy välillä ihan turhiin asioihin. Tällä kertaa lappujen värikoodeihin. Sininen tarkoittaa siivousta, vihreä vauvaan liittyviä asioita, oranssi on organisointia ja keltainen kauppaa varten.

Kauppalapuista löytyy esimerkiksi apteekki ja stock up. Jälkimmäinen tarkoittaa arkisten hyödykkeiden täydennystä. Talouspaperit, leivinarkit, shampoot, vanulaput jne... Onhan meitä kotona kaksi ja lähikauppa ihan kulman takana, mutta ensimmäisinä päivinä vauvan kanssa en halua miettiä vessapaperia. Jos joissakin asioissa voi ennakoida, sen mielelläni teen.


Yksi erityisen mieluisa tehtävä on vauvan huoneen sisustaminen. Tämä tarkoittaa ihan kaikkea maton valinnasta hoitopöydän järjestelyyn. Eihän vauva omaa huonetta tarvitse, mutta kyseinen huone on ollut meillä lähinnä varastona. Nyt raivaan sinne tilaa ja on ihana saada vauvan tavaroille ihan omat paikat. Ja viikata pieniä vaatteita.

Paljon on siis tehtävää ennen vauvan saapumista. Toivotaan, että hän vielä hetken malttaa odottaa. Äiti kun ei selvästikään ole ollut yhtä touhukas kuin vauva.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Turvotus ja sellerimehu

Nyt on kuulkaas viety turvotus aivan uudelle asteelle. Voisin laittaa Wikipedian turvotus-artikkeliin oman kuvani. Haikeudella muistelen sitä aikaa, kun minulla oli käsivarret, ranteet ja sormet. Nykyään minulla on kaksi pökkelöä käsien tilalla. Peukalo-ote on evoluution neronleimaus, mutta itsehän en siihen enää taivu. Loppuraskauden ruokavalio taitaa koostua jatkossa selleristä ja ananaksesta.


Laitoin siihen puskan, niin se oli kuvauksellinen.

En sitten tiedä, mitä kohtalon ivaa se oikein oli, että jo ennen joulua aloin kaivamaan mehulinkoa esiin. Silloin päätin myös kokeilla taas jotain muutakin mehua kuin perinteistä porkkana-appelsiini. Yksi kokeiltavista raaka-aineista oli tosiaan varsiselleri. Aikaisemmin minulla on ollut varsin neutraali suhde selleriin. En inhoa sitä, mutta en myöskään osta sitä. 

Jatkossa voisin kuitenkin viettää enemmän aikaa hevi-osastolla ja shoppailla monipuolisemmin vihanneksia, myös selleriä. Tuli nimittäin hyvää mehua, kun laittoi linkoon varsiselleriä ja omenaa. Jälkimmäisiä vähän enemmän kuin ensimmäisiä. Monipuolisesta hevishoppailusta voisi tehdä ihan oikein tavoitteen vuodelle 2017, ei vain toivetta.

Monipuoliset vihannessuositukset ja mehureseptit jakoon!

tiistai 10. tammikuuta 2017

Mitä tekisin toisin raskausaikana?

Meillä oli eilen synnytysvalmennus. Varsinaisesti uutta tietoa valmennus ei tarjonnut, mutta konkretisoi tosiseikan, että tässä ollaan kohta puoliin oikeasti synnyttämässä. Tähän mennessä ajatus on ollut kaukainen, eikä ole tuntunut koskettavan omaa elämää. Tietty raskauden aikana on miettinyt, että kai tämä kehonvaltaaja joskus ja jotenkin ulos tulee. 

Samalla valmennus sai tajuamaan, kuinka nopeasti aika onkaan kulunut! Vastahan sitä teki positiivisen testin ja hykerteli, kun kukaan muu ei tiennyt suurta salaisuutta. Odotusaika on mennyt todella nopeasti. Välillä en ole voinut olla miettimättä, että mitä asioita tekisin toisin. Jossittelu ja harmittelu ei tietenkään auta, ihan hyvin näinkin on mennyt. 

Tein silti listan muutamista asioista, jotka tekisin nyt toisin. Ehkä näistä on vinkkejä tuoreille odottajille (kohta kolme!!).

Lepo on tärkeää.

1. Minä itse. Kuulostaa kirjoitettuna kamalalta, mutta olisin itsekkäämpi. Raskaus on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus elämässä. Voi olla, että tämän jälkeen en enää koe raskautta. Tai jos koen, ei se ole enää ensimmäinen kerta, jolloin kaikki asiat ovat uusia ja ihmeellisiä (ei sillä, että olettaisin kaikkien raskauksien noudattavat samaa kaavaa). Miksi siis ei ottaisi siitä kaiken irti, niin ilot kuin huoletkin?
Jos nyt tekisin asioita toisin, olisin todellakin itsekkäämpi. Sanoisin asioille ”ei”, silloin kun oikeasti sitä tarkoitan. En kuluttaisi vähäistä energiaa ja aikaa epäkiitollisiin asioihin. En kuuntelisi toisten loukkaavia sanoja tai ainakaan antaisi niiden vaikuttaa niin paljoa omaan mielialaan. Joskus pitää nieleskellä, mutta kaikkea kakkaa ei tarvitse kestää. Keskittyisin omaan hyvinvointiin.
En pidä itsekeskeisistä ihmisistä, mutta terve itsekkyys on joskus paikallaan. En siis tarkoita itseä korostavaa itsekkyyttä, vaan itsestä välittämistä ja arvostamista. Eikä sitä raskaana oikeastaan ole itsekäs, jos keskittyy omaan hyvinvointiin. Siinä vaikuttaa samalla niin paljon pieneen ihmisalkuun. 

2. Lepo. Aikuisenakin voi nukkua päikkäreitä tai edes hetken hengähtää sohvalla. En vain ole antanut itselle tähän kunnolla mahdollisuutta. Jos eksyn sohvalle, poden huonoa omatuntoa. Niin paljon olisi muitakin hommia tehtävänä. Vaikka ihan oikeasti, mihin ne tiskit muka karkaisivat sillä välin? Villakoirat korkeintaan lisääntyvät, mutta ei huusholli muutamiin päikkäreihin kaadu.
Monissa oppaissa, sovelluksissa ja neuvolassa korostetaan levon ja rentoutumisen tärkeyttä. Rentoutuminen on asia, jota kannattaa opetella. Itsellä siinä on vielä haastetta. Toivottavasti viimeistään äitiyslomalla osaisin hetken ottaa rennommin.

3. Dokumentaatio. Ihan vinkkinä kaikille, kirjoittakaa ja kuvatkaa asiat silloin kuin ne tapahtuvat. Itse kuvittelin muistavani kesän tuntemukset vielä elokuussa, mutta väärässä olin. Aloitin kirjoittamisen viikolla 15, eikä silloin enää muistanut alkuraskauden tapahtumia. Lisäksi oikean fiiliksen saisi parhaiten ikuistettua juuri tapahtuma-aikaan.
Nyt olen myös hieman kateellisena katsellut muiden vatsakuvakoosteita. Olisi itsekin voinut ottaa joka viikko uuden kuvan, mutta siinä hetkessä asia tuntui tyhmältä. 

Nämä ovat tietty kaikki sellaisia asioita, joihin voisi keskittyä ihan normaalissakin arjessa. Ehkä selfieitä ei tarvi joka päivä räpsiä, mutta oma hyvinvointi on panostamisen arvoinen asia. Niin henkinen kuin fyysinenkin.

Vielä on kuitenkin viikkoja jäljellä, joten jossittelu loppuu nyt. Aion aloittaa rentoutusharjoitukset jo tänään ja huomenna nautin päikkäreistä hyvällä mielellä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 toiveet


Jo viikko tätä vuotta kulunut, joten lienee paikallaan listata toiveita. Tänä vuonna en ehkä halua puhua lupauksista tai edes tavoitteista, sillä vuosi tulee olemaan niin erilainen. En yhtään osaa ennakoida, että miten vauva tulee elämään vaikuttamaan. Paitsi, että se vaikuttaa kaikkeen!
Siksi olenkin asettanut toiveita. Ne ovat lähinnä asioita, joiden toivon tapahtuvan ja olisi hieno kokea. Mikäli vuoden lopussa katson listaa, eikä mikään ole toteutunut, uskon silti vuoden olleen hieno ja erilainen.
Toiveissa on tietenkin uuden arjen opettelu, mutta myös muutaman ihan konkreettinen asia.


1. Uusi arki. Tämä nyt on selvyys, mutta toivon sisäistäväni uuden arjen ja vauvan tuomat muutokset mahdollisemman sujuvasti. Kasvukipuja ja epävarmuutta on varmasti luvassa, mutta niin taitaa olla kaikilla uusilla vanhemmilla. Unettomuuteen olen tottunut, mutta vauvanhoito on ihan uusi asia. Eikä riitä, että oppii vaihtamaan vaipan tai kylvettämään, pitäisi oppia ihan uusi rooli äitinä. Hukkaamatta kuitenkaan täysin omaa identiteettiä.


2. Palautuminen. Tämä liittyy hieman edelliseen kohtaan, mutta toivoisin palautuvani synnytyksestä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itselle toki pitää olla armollinen, enkä odota rantakuntoa parissa kuukaudessa (ei sitä ole näkynyt muutenkaan moneen vuoteen, miksi nytkään). Lähinnä tarkoitan sitä, että olisin toimintakykyinen eikä suurempia traumoja tulisi.
Ihan konkreettinen toive on päästä heppailemaan syksyllä. Vakituista tuntipaikkaa ei varmaan vielä silloin saa, mutta jos vähän pääsisi höntsäilemään.

3. Irti sokerikoukusta. Tästä juuri eilen puhuin kaverin kanssa, kuinka sokeri on taas joulun aikaan vienyt mukanaan (keskustelu käytiin suklaata napostellen). Tästä toivoisi ihan lähitulevaisuuden tavoitetta. Tällä viikolla jo yritin vähentää herkuttelua, mutta kovinkaan tehokasta ei toiminta ollut. Kokemuksesta tiedän, että sokerikoukku vaatisi kahden viikon totaalikiellon. Joku psykologinen juttu siinä kuitenkin on, että niin monen asian ollessa kielletty, en haluaisi kokonaan kieltää myös herkuttelua. Aihetta voisi avata joskus enemmänkin.


4. (Kesäloma)matka. Mitään en vielä uskalla varata, mutta varovasti toivon vauvan olevan suopea matkustelulle. Voihan hän toki huutaa ensimmäiset kuukaudet päivät yöt, eikä mistään tule mitään. Toisaalta hän voi myös olla reissugeenillä varustettu sopeutuja. Varmaan myös oma asenne ratkaisee paljon.
Eniten haluaisin tällä hetkellä Norjaan Lofooteille. Haluan nähdä vuoria! Tämän postauksen vuoret ovat kesän Italian reissulta.

5. Kirja/kuukausi. Olen alkanut taas lukemaan, mikä on ollut todella miellyttävää vaihtelua Netflixille. En kuitenkaan tiedä, että kuinka vauva tulee vaikuttamaan ajankäyttöön. Siksi varovainen tavoite on tuo kirja/kuukausi. Tosin tammikuun kirja on jo luettu, ehkä tässä pitää siis ottaa kirjallisuutta hieman varastoon. Suurin inspiraatio lukemiselle on ollut Tiian Enemmän kirjoja -blogi, josta olen saanut hyviä vinkkejä lukulistalle.


Millaisia tavoitteita ja toiveita muilta löytyy?

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Mitä odotan raskauden jälkeen?

Olin jo kirjoittamassa talviraskauden hyviä puolia, kunnes realismi iski naamalle. Piti lähteä koiran kanssa ulkoilemaan pakkaseen, eikä mulle tietenkään mahdu enää mikään lämpökerrasto saati toppahousut. Vilu tuli sekä ulkoiluttajalle että koiralle. Eipä ole meidän Elsa mikään Frozen-prinsessa.

Pakkasen puremana päätinkin listata asioita, joita odotan raskauden jälkeen. Tietenkin odotan vauvan tapaamista ja häneen tutustumista, uutta arkea ja äitiyttä. Mutta on ihan konkreettisiakin asioita, joita odotan.


Hotelliaamupala, ilman ruokarajoituksia.

Salmiakki ja lakritsi. Miten voikaan kaivata jotain herkkua näin paljon? Kenenkään ei tarvitse tuoda onnittelukukkia keväällä, lakupötkö riittää.

Liitoskipujen loppuminen. Muut krempat menee, mutta liitoskivut vaikeuttaa kaikkea liikkumista ja liikkumattomuutta. Lääkäri sanoi näiden loppuvan ”sitten joskus raskauden jälkeen”, sitä päivää odotan. Voi myös olla, että siihen päivään mennessä lantio on niin löystynyt, että muljahtaa kokonaan pois paikaltaan.

Ruokarajoitusten päättyminen. Ei minulle itselle ole ollut ongelma vältellä tiettyjä kaloja (paitsi jouluna) tai juustoja, mutta onhan se vaikeuttanut monia asioita. On hieman jopa noloa mennä ravintolaan ja tiedustella kaikki ruoan alkuperästä. En halua olla haastava asiakas. Enkä myöskään halua vaivata kavereita, jotka joutuvat miettimään fetan kelpoisuutta. Ihan kuin mun kasvisyönti ei jo muutenkin laittaisi rajoituksia.

Laajempi vaatekaappia. Tällä hetkellä ainoa laaja asia on vatsa. Kierrätän päivästä toiseen muutamia samoja paitoja. Lähinnä huivia (harmaa tai ruskea) vaihtamalla luon uusia asuja. Luultavastihan vaatekaappi tulee vielä supistumaan entisestään seuraavien viikkojen aikana.

Kahvi. Saahan sitä nytkin juoda päivässä enemmän kuin normaalistikaan joisin. Silti koen kahvista syyllisyyttä, vaikka juonkin tavallista suodatinkahvia vain puoli kuppia päivässä. Enkä edes sitäkään määrää joka päivä. 

Ratsastus. Heppatyttö kaipaa tallille. Realistinen tavoite ratsastukselle lienee kuitenkin vasta vuoden 2018 puolella. Pitää vain ängetä kavereiden mukaan tallille heppoja rapsuttamaan.

Vaikka odotettavia asioita onkin listaksi asti, toivon silti, että vauva malttaa olla kyydissä vielä parisen kuukautta. Ehtii lakua syödä myöhemminkin!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuosi vaihtui


Flunssa selätetty, joulu juhlittu ja vuosikin vaihdettu onnistuneesti. Äkkiä se aika taas vierähti, niin reilu viikko, joulu kuin viime vuosikin. Pakko siinä on olla jotain perää, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä nopeammin aika vain menee. Ainakin päivittelee useammin "kuinka aika on taas mennyt".

Vuodet tuntuvat kuluessaan aina samoilta, mutta kun niitä jälkeenpäin katsoo, on vuosissa huikeita eroja. Vuosi 2016 tuntui monesti tavalliselta, keskivertoiselta ja arkiselta, mutta tapahtumia listatessa ihan hämmentyy. Vuoteen mahtui tutkintotodistusta, omaa asuntoa, koiranpentua, raskaustestiä, muutoksia työrintamalla.... Isoja tapahtumia siis.

Suurin ja sykähdyttävin tapahtuma oli tietenkin positiivinen raskaustesti, mutta eipä Elsakaan huono kakkonen ole. Se on muuttanut elämää enemmän kuin pienen koiran uskoisi edes muuttavan. Nytkin pieni kultamme tyhjentää lelukoppansa sisältöä ympäri kämppää. Siinä missä ennen sai iltaisin vain huokaista ja tuijottaa telkkaria, voi nyt kerätä luita ja leluja. (No ehkä tuo on oikeasti tarjonnut muitakin muutoksia elämään.)

Vuosi 2016 oli tapahtumarikas, ja onneksi lähinnä onnellisten tapahtumien vuosi. En silti kiellä, etteikö se olisi ollut myös melko väsynyt vuosi. Kesään asti kävin koulussa ja tein kahta työtä. Ja joku vielä ihmetteli, kun en saanut lamppuja kattoon. Eipä pahemmin jaksanut kiinnostaa tai jos kiinnosti, ei ollut aikaa. Nythän olisi aikaa enemmän, mutta silmä tottuu hyvin hämäräänkin...

Kevään kooman jälkeen olinkin raskaana, jonka seurauksena kesä ja syksy menivät vajaalla energialla. Mun kohdalla energinen keskiraskaus kesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen on taas uni maistunut. Tai maistuisi, jos pää antaisi sille tilaa. Valitettavasti aivot käy taas hieman ylikierroksilla ja yöt ovat rikkonaisia. Päivisin kuolaan sohvatyynyjä. Siis kirjaimellisesti kuolaan. Ei ole nyt yhteen kertaan jäänyt, kun herään poski märkänä omasta kuolalammikosta. Siinä teille taas yksi hieno raskausoire.

Vuoden 2016 voi siis tiivistää kahteen sanaan: onnellinen ja väsynyt. Samoissa merkeissä alkaa tämä uusikin vuosi, onnellisena ja väsyneenä kaikesta. Tämän vuoden odotuksia, toiveita ja suunnitelmia avaan vielä myöhemmin lisää, mutta sitä ennen sanotaan vuodelle 2016 kiitos, teit hyvää työtä.