torstai 15. joulukuuta 2016

Raskaus ja kehonkuva


Juteltiin eilen kavereiden kanssa kiloista, mahoista ja raskauksista, näistä erikseen ja yhdessä. Päätinkin samalla naputella oman pienen purkauksen asiasta.

On aivan selkeää, että raskaana ollessa vatsa kasvaa, painoa kertyy ja kroppa hakee uutta muotoa. Hetken kropalla on aivan muu tehtävä, kuin mitä se on tähän mennessä tehnyt. Nyt se kasvattaa uutta ihmistä. Yhtä selkeää ei ole, että kuinka pää pysyy muutoksessa mukana.

Vaikka kuinka ajattelenkin kasvavan kehon supervoimana, pyöreän vatsan kauniina turvapaikkana vauvalle ja kertyneet kilot tärkeänä vararavintona, en silti kiellä, etteikö se aiheuttaisi myös muunlaisia tuntemuksia. Niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Housut puristaa, vanhat paidat kiristävät kummallisista paikoista, eikä mikään oikein istu päälle. Törmäilen ruokalassa muiden tuoleihin, kun en hahmota uutta leveyttäni. Kaikki ruumiinosat ovat vielä löydettävissä, mutta kohta varpaatkin katoavat näkökentästä. Toisina aamuina peilistä katsoo etäisesti tuttu hahmo, jolla on kuitenkin vieraan naisen vartalo.

Olen saanut kuulla kaikenlaisia vähemmän kauniita kommentteja kasvavasta vatsasta. Aika iso maha/mitä paksukainen/ootko Ronja huomannut kuinka paljon olet lihonut/hei läski/jätä ruokaa muillekin, kaikki kuultu. Luultavasti tulen kuulemaan niitä jatkossa vieläkin enemmän. Haluan uskoa, ettei kukaan tarkoituksella ole ilkeä. Kuitenkin vastaavanlaiset kommentit kolahtavat minuun todella ikävällä tavalla. Järkevä osa minussa muistuttaa, että kiloista (oli ne sitten välttämättömiä tai ylimääräisiä) stressaaminen on tyhmintä ja turhinta mitä voi tehdä. Nyt olisi paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä ja myös nautittavana.  

Lisää hämmennystä omiin ajatuksiin toi kommentti pukeutumisesta. Tiivistetysti sisältö oli se, että raskaana ollessa ainoa hyväksyttävä vaatekappale on kaapu tai muu vastaava verho. Ilmeisesti kanssaihmiset häiriintyvät raskaana olevan kasvavasta kehosta, joten on parempi peittää kaikki. Kommentti sai minut sekä vihaiseksi että epätoivoiseksi. Kun ei muutenkaan ole ihan sinut uuden vartalon kanssa, ei ainakaan halua kuulla, että muutkaan eivät sitä halua katsella. En tiedä kumpi tuntuu pahemmalta, toisten muka vitsikkäät heitot vai se tosiasia, että joku ihan oikeasti ahdistuu ulkomuodostani?

Käyn jatkuvaa sisäistä keskustelua itseni kanssa muuttuvasta olomuodosta. Toisiaan ahdistun vaa’an luvusta ja muiden heitoista, enkä halua saada yhtään ylimääräistä katsetta vatsalle. Toisaalta taas haluan näyttää juuri siltä kuin raskaana ollessa näyttää, eikä peitellä tai häpeillä mitään. Pyöreitä muotoja on ehkä tullut vatsan lisäksi muuallekin, mutta mitä sitten? Kyllä ne kilot ja tissit imettämällä lähtee.

Heikkoina hetkinä koitan muistaa miespuolisen kaverin sanat ”raskaana oleva nainen on kauneinta maailmassa”. Niihin sanoihin haluan uskoa.



2 kommenttia:

  1. Kiva, että sait ajatuksia purettua. Mulle voi myös aina soitella, niin jutellaan. Oma vartalonkuva pyörii täälläkin mielessä joka päivä. Kuitenkin, raskausaikana halusin vartavasten käyttää kireitä ja vatsan muodot (ja muut muodot) "paljastavia" vaatteita. Mä en myöskään ymmärrä sun saamia ilkeitä kommentteja ja voin vaan kuvitella, millaisia tunteita ne saa aikaan. Nauti siis nyt vaan muodoistas kaikesta huolimatta! :) PS. Onnistukohan tää kommentointi nyt :D Terkuin, Eltsukki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä mä parhaani mukaan yritän myös nauttia! :) Ja hienosti osasit kommentoida!! Eipä siinä kauaa mennyt ;D

      Poista