maanantai 14. marraskuuta 2016

Raskaus kuukausi kuukaudelta


Kesäkuu:
Vaellan Italian Alpeilla tietämättä yhtään, mikä myllerrys sisälläni on käynnissä. Reissun jälkeen olen melko väsynyt ja naureskelen ettei raitis vuoristoilma tainnut sopia minulle. Juhannuksen jälkeen teen testin, joka muuttaa kesäloman loput suunnitelmat.

Heinäkuu:
Valtava väsymys ja sitäkin suurempi stressi muista asioista aiheuttaa totaalisen kooman. Yritän olla normaali ja tehdä vaaditut asiat parhaalla mahdollisella tavalla, mutta oikeasti muistan heinäkuulta hyvin vähän. Loma on vain sumeaa suorittamista.

Väsymyksen välissä tunnen myös jatkuvaa nälkää. Sellaista nälkää, joka ei ole vieläkään loppunut. Väsymys ja nälkä normaalissakin tilassa saavat minut kiukkuiseksi. Raskauden aikana tämäkin seikka (kuten niin moni muutkin) on potenssiin viisi.  

Elokuu:
Turvotus, tai nälän ja syömisen tuomat kilot, aiheuttaa tukalia tilanteita. Farkut ovat vain kaukainen haave, eikä ratsastushousuja saa jalkaan edes hyvällä mielikuvituksella. Juhlissa keskityn vetämään vatsaa sisään ja ystäväni juo minunkin viinit.

Raskaus-sovellus kertoo, että tässä vaiheessa yleensä pahoinvointi helpottaa. Siitä innostuneena oma kroppani oivaltaa, että raskaana kuuluu kontata vessan lattialla. Jotain positiivista siinäkin; jatkuva nälkä loppuu hetkeksi.

Ensimmäisessä ultrassa meitä morjestaa epämääräisen näköinen hahmo, jolla on valtava pää ja tyngät raajat. Hämmentävää ajatella, että siitä tulee vielä oikea ihminen. Vielä hämmentävämpää on, kuinka suuria tunteita jokin niin pieni voi jo aiheuttaa. Se on jotain rakkauden, ylpeyden, ihmetyksen ja ilon sekoitusta, jota ei ole aikaisemmin kokenut.

Syyskuu:
Turvotus lähtee ja viikoksi mahdun vanhoihin farkkuihin. Sitten hyvästelen ne kaapin perälle ja vaihdan mammamalliin. Vatsa on täällä, toivottakaa hänet tervetulleeksi!

Ensimmäisellä lääkärikäynnillä kuullaan sydänäänet. Ilmeisesti vauvalla on seurana villihevoslauma, joka nelistää voimakkaasti ja tahdikkaasti. Tiesinhän että tästä lapsesta tulee vielä heppatyyppi, jonka ensimmäinen lause tulee olemaan ”tahdon oman ponin”.

Lokakuu:
Tyyppi pyörii, hyörii ja potkii. Siis ihanko oikeasti sisälläni on jokin elävä, joka tekee omia asioita ja yrittää koko ajan vallata enemmän alaa? Pinta-alaa kasvattaa myös iho, joka kutiaa koko ajan. Tunnen itseni ihan apinaksi raapiessa vatsaani jatkuvasti. Erilaiset öljyt ulkoisessa ja sisäisessä käytössä ovat kuukauden juttu.

Toisessa ultrassa todetaan kaiken olevan kunnossa. Tyyppi pakoilee ultralaitetta ja imee peukaloa. Hän taitaa olla kaino, vieno ja hieman pehmo. Äitiinsä tullut.

Marraskuu:
Tulen lopultakin virallisesti ulos raskauskaapista. Asia tuntuu olevan monelle yllätys, joka on tietenkin ihan ymmärrettävää. En taida olla se äidillisen tyyppi, enkä ole ikinä kuuluttanut suurin keuhkoin vauvahaaveita. Toisaalta vatsakin oli peitettävissä erilaisilla vaatevalinnoilla melko pitkään.

Vaikka ensin halusin pitää vauvan salassa siihen asti, kunnes hän menee kouluun, onkin paljastus helpottava. Asiasta tulee jälleen todellisempi. Olo tuntuu painosta huolimatta kevyeltä. 

Kunnes iskee todellisuus: olen jo tässä vaiheessa, enkä ole tehnyt mitään hankintoja vauvaa varten! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti