tiistai 22. marraskuuta 2016

Mieliteot ja ällötykset

Viime viikolla kirjoitin raskauden tuomista sivuoireista. Jatketaan nyt hieman samanlaisella aiheella, nimittäin raskauden tuomilla mieliteoilla ja ruokaällötyksillä. Ajattelin myöhemmin kirjoittaa vielä enemmän raskausajan ruokavaliosta ja kokemuksista erilaisista rajoituksista.


Sitä aina kuulee kummallisia tarinoita liittyen raskausajan mielitekoihin. Makkaraa dipataan mansikkajugurttiin ja mies pakotetaan kauppaan keskellä yötä (jonka jälkeen valitetaan, että suolakurkut ovat väärää merkkiä). Itse suorastaan odotin näitä kummallisia mielitekoja.

Ja odotan edelleen. Mitään erityisiä mielitekojen yhdistelmiä en ole halunnut, sen sijaan salmiakkia ja lakritsia himoitsen päivittäin. Valitettavasti molemmat ovat kiellettyjä. Sen sijaan on tullut kausittain erilaisia ruokia, joita ehdottomasti haluaa. Miehen ei sentään ole vielä tarvinnut kauppaan juosta, ja suolakurkutkin olivat väärää merkkiä ihan omasta virheestä.

Ensimmäisinä viikkoina halusin riisipiirakoita. Niitä söin päivittäin muutaman, kunnes ne eivät enää tuntuneetkaan miltään. Suolakurkkuja (etenkin ruisleivän kanssa) aloin himoitsemaan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Niitä vissiin kuuluu himoita jossain vaiheessa raskautta? Saarioisen valkosipuli-kermaperunat tulivat myös toisella kolmanneksella. Siinä onkin oikea einesten kuningas! Kerrallahan syödään sitten kokonainen paketti, ei todellakaan vain puolikasta.   

Nuudelit ovat uusin, ehkä myös lyhytkestoisin halu. En ole varma, että onko kyseessä vain ihastuminen ramen-keittojen kuviin Pinterestissä vai huonon vankilavitsin luoma mieliteko (Jenkeissä vankiloissa suurinta valuuttaa ovat nykyään nuudelit, eivät tupakka-askit). Silti vanha pikalounas nuudelit + tonnikala houkuttelee. Gourmet-versiossa päälle tulee kirsikkatomaatteja.

Omenat ovat olleet alusta asti aivan ehdottomia! Nyt lisäksi ovat tulleet satsumat/klementiinit, joita tosin vetäisin kaksin käsin varmasti ilman raskauttakin.


Ällötyksiä on ollut huomattavasti vähemmän. Alkuun rasvainen ruoka oli aivan ehdoton EI! Pitsa ja hampparit saivat vatsan mylläämään. Eikä siis tarvinnut edes syödä. Riitti, että joku ehdotti viikonloppumätöksi lähipitseriaa. Alussa muutenkin kaipasin lähinnä vain jotain raikasta ja kevyttä syömistä, joka tietenkin osittain selittyy heinäkuulla.

Toinen hyvinkin yllättävä ällötys ovat olleet hedelmäkarkit! Entinen karkkinarkki täällä ihan hämillään, kun kolmen karkin jälkeen tulee etova olo. Pahintahan tässä on, että silmät ja mieli kyllä söisi. Kauppareitit tulee suunnitella niin, ettei vahingossakaan osu irtokarkkihyllylle. Edelleen salmiakki ja laku olisivat mieleen, mutta kieltolistan kunnioitus on mielitekoa suurempi. Nyt olen muutaman kerran karkkia taas syönytkin ja huonon olon raja menee kourallisessa. Ehkä ihan hyväkin, että liian rasvainen tai sokerinen ruoka ällöttää.

Olen ihan tyytyväinen, että pahoja mielitekoja ei ole tullut. Toisaalta olisihan se kerrankin perusteltua, eikä tarvisi selitellä banaania ruisleivällä (jota en tosin ole tehnyt vuosiin).

2 kommenttia:

  1. Banaani ruisleivällä on NAM. Varsinkin jos leivän paahtaa, omnom. Mun tutulla oli raskausaikana kauhee himo porkkanoihin ja appelsiineihin, ja huhun mukaan vauva syntyi lievästi oranssin värisenä. :D Että mieti mitä syöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli ihan tarve hakea kaupasta ruisleipää ja kaivaa paahdin esiin! :D Tällä menolla keväällä maailmaan puskee vauva komeassa hiilaripöhnässä :D:D

      Poista