torstai 22. joulukuuta 2016

Joulun haaste


Törmäsin hauskaan joulu-haasteeseen, johon oli itsekin pakko tarttua. 

On joulun aika, mitä luet?
Mulla ei ole jouluisin mitään erityistä tarvetta lukea erikseen joulukirjaa. Tällä hetkellä mulla ei ole mikään romaani kesken, mutta raskautta käsitteleviä kirjoja on parikin. Ajattelin myöhemmin tehdä kirjasuosituksista postauksen. Välipäivinä ajattelin lukea kaverin kirjoittaman kirjan!

Suosikkijoululeffa?
Vähän sama kuin kirjoissa, ei jouluna tarvitse erikseen katsoa joululeffoja. Raukkautta vain on hyvänmielen joululeffa.

Missä vietät mieluiten juhlapyhät?
Toistaiseksi on ollut vain yksi ja oikea paikka viettää joulua, porukoiden luona. Tänä vuonna mennään sinne aattona, mutta ensimmäistä kertaa ikinä  en jää sinne aattoillaksi. Ajellaan takaisin kotiin nukkumaan, mutta varmaan vielä joulupäivänä mennään takaisin.

Lempijoululaulu?
Michael Bubblen joululevy toimii. Myös vanhat ja vähän surulliset suomalaiset joululaulut ovat kauniita. 

Milloin avaatte lahjat?
Ruoan jälkeen eli yleensä kuuden aikaan.

Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot?
En, mutta muistan nähneeni jonkun leffan, jossa ne on lueteltu. Riittääkö se?

Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna?
Kyllä se on joulupöytä!

Oikea vai feikki joulukuusi?
Oikea tietenkin. Vähänhän se varisee, mutta haluan oikean tuoksun.


Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa?
Normaalisti vastaisin ihan rehellisesti, että antaminen. Nyt kun lahjattomaksi sovittu joulu muuttuikin yllättäen "ehkä sitten lahjoja"-jouluksi, iski pieni stressi. Etenkin kun on kolmatta päivää kuumetta ja joudun oikeasti lähtemään huomenna ostoksille! Mistähän löytäisi sopivan zen-mielen?

Oudoin saamasi lahja?
En kyllä äkkiseltään keksi mitään outoa? 

Millainen lahjojen paketoija olet?
Mielikuvissa teen kauniita ja toisiinsa sopivia paketteja. Todellisuudessa osaan pakata vain kirjoja ja pelejä. Tänä vuonna jatkan korteissa käyttämää kierrätystä eli käytän kaikkia vanhoja pakkausmatskuja. 

Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
Mulla ei ole perinteistä joulupaitaa! Tänä vuonna laitan jotain, joka vaan mahtuisi päälle.

Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
Mun mielestä on aina ollut ihanaa, että vaikka aamulla meillä on ihan kaaos ja kaikki stressissä, joulurauhan julistukseen mennessä kaikki rauhoittuvat. Eikä sen jälkeen riidellä.

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
En ole tehnyt, eikä luultavasti hermot riittäisi.

Suosikkipuuhasi joululomalla?
Ihan vain olla ilman aikataulua. Monta vuotta siihen on kuulunut kirja ja suklaa, mutta nyt en ole pariin vuoteen saanut kirjaa joululahjaksi. Onneksi tänä vuonna olen itse valmistautunut.

On jouluaatto, mitä lasissasi on?
Tänä vuonna sieltä löytynee ihan vettä.


Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
Varmaan äiti, joka tykkää lahjoista. Muut eivät välitä niin paljoa.

Mitkä värit tekevät joulusi?
Aikaisemmin kulta ja punainen, mutta tänä vuonna hopea ja valkoinen. Lisäksi vihreä joulukukkien ja kuusen muodossa. Pari punaista tyynyäkin löytyy.

Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
Meidän perheessä ei ole epämieluisia jouluperinteitä. Miksi tehdä jotain vain perinteen vuoksi, jos siitä ei kukaan edes nauti?

Oletko viettänyt joulua muualla, kuin kotimaassasi?
Joulu kuuluu viettää kotona eli en ole.

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
Paljon laatikoita, rosollia, normaalisti myös kalaa.

Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
Valkoiset!

Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?
Porkkanalaatikko, joulutortut ja nyt on joku suuri mieliteko Julia-suklaisiin.

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
Meillä joulu on yleensä tarkoittanut jouluaattoa, joten vastaan se. Joulupäivä on tosin rauhallisempi, mutta se tuntuu muille olevan pakkopullaa.

Hieman erilaisempi joulu tulossa, sillä en ole menossa porukoille vielä aatonaattona, enkä jää sinne yöksi. Lisäksi raskaus rajoittaa ruokailua. Juuri nyt pipari+sinihomejuusto kuulostaisi todella hyvältä yhdistelmältä! Onneksi olen vastuussa jälkkäreistä ja kahvitarjoiluista, joten pääsen vähän vaikuttamaan tarjottaviin.

Tämän myötä toivotan kaikille rauhallista ja mieluisaa joulua! Luultavasti huomenna en enää toivotuksia ehdi tekemään, vaan juoksen pitkin kylää tukka putkella lahjojen ja ruokatarvikkeiden perässä. Oikeasti siis vaapun ja mummot jyrää rollaattoreilla, mutta noin ajatuksen tasolla kiirehdin kovasti.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Vaunuviidakossa

Vaunut on iso hankinta ja olen tietoisesti vähän lykännyt niiden pohdintaa. Olen nimittäin täysin epämukavuusalueella niiden suhteen. Yhtenä iltana päätin ”vähän katsella” ja eksyin viidakkoon neljäksi tunniksi. Olen toki lukenut joitain mammablogeja jo ennen omaa raskautta ja muutamat merkit olivat tuttuja. Mallit eivät sitten niinkään, saati ominaisuudet. Eikö riitä, että haluttu neljä pyörää pyörii ja vauva pysyy kyydissä? Kaveri alkoi puhumaan jotain lukittavista etupyöristä ja olin jo aivan sekaisin.

Vaadittavia ominaisuuksia on jonkin verran. Vaunujen pitäisi soveltua kaupunkiin, mutta myös kestää hiekkatiet. Kooltaan niiden pitää mahtua bussiin, mutta mahduttaa kyytiin vauvan lisäksi suuremmatkin ostokset. Ohjattavuuden pitää olla helppoa ja notkeaa, mutta jokaisesta railosta ei pidä horjahtaa. Monikäyttöiset, mutta yksinkertaiset. Käytännölliset, mutta tyylikkäät. Lisäksi paljon sellaisia pieniä ominaisuuksia ja suunnitteluratkaisuja, joita en osaa edes ajatella.

Blogimaailmasta tuttuja merkkejä olivat Bugaboo ja Stokke, reaalimaailmasta Emmaljunga. Näistä kolmesta Emmaljungat eivät saa itsessä aikaan mitään positiivista mielikuvaa, vaikka ilmeisesti erittäin laadukkaat ajopelit ovatkin. Aikoinaan olin vaatekaupassa töissä ja Emmaljungat olivat ne valtavat sotavankkurit, jotka tukkivat aina käytävät ja tiputteli vaatteita lattialle. Ihan tämän muistikuvan vuoksi en vastaavia laivoja halua.

Stoket sen sijaan eivät muotoilultaan innosta. Kävin ajeluttamassa Stokke Trailzeja, mutta mielestäni ne olivat liian isot, juuri sellaiset kolhot vankkurit. Sirompiakin malleja löytyy, mutta ulkonäkö ei tosiaankaan inspiroi. Mikä sekin malli on, jossa vauva näyttää olevan jossain tarjoiluvaunussa ja hoitokassi pyörii koko ajan jaloissa?

Bugaboot ilmeisesti ovat the rattaat! Olen lukenut niistä vain hehkutusta, ulkonäkökin viehättää ja ominaisuudet sopisivat monilta osin omaan käyttöön. Mutta. Sen enempää malleihin syventymättä, olen teilannut Bugaboot kokonaan. 1) Pitäisi lähteä Helsinkiin moisia katsomaan, 2) kaverilta löytyy jo yhdet tosi kivat ja 3) vaunukoppa on todella matalalla. Viimeisin syy on ehkä se ratkaisevin tekijä.

Kun muutamat merkit ovat jo lähtökohtaisesti hylätty, voi keskittyä niihin mitä haluaa. Syksyllä sain pikaesittelyn Cybexin Priam-rattaisiin. Jos materiaan voi rakastua, niin näihin rakastuin ensisilmäyksellä. Niissä sain kaikki loksahti heti kohdilleen. Jokainen Priameja kokeillut varmasti ymmärtää tuon loksahtamisen. Niissä on nimittäin tekninen suunnittelu ja yksityiskohdat viety aivan uudelle tasolle. Tyylistä tinkimättä. Näissä vaunuissa insinööri ja tuotemuotoilija ovat lyöneet ylävitoset kerran jos toisenkin.

Viime viikolla astelin Babystyleen lähes ostoaikeissa. Halusin vielä kokeilla ja pyöritellä Priameja ja ehkä varmuuden vuoksi katsoa vähän muitakin. Sen verran halusin olla järkevä, vaikka paljoa en ymmärtänytkään. Alkuun vaunujen pyörittely tuntui vain vahvistavan ostopäätöstä. Kunnes tarkkaavaisempi kuluttuja sisälläni nosti päätään. Eihän näitä nyt vaan fiiliksellä osteta! En ole erityisen pitkä, mutta selkävaivaisena haluaisin minimoida kumartelua. Priameissa aloin miettimään myös vaunukopan korkeutta. Onko se sittenkin liian matalalla? Tavaratila vaikutti myös pieneltä. Lisäksi työntöaisa oli yllättävän heppoinen, vaikka heilumista perusteltiin ihan pätevänä ominaisuutena. Kysessä on kuitenkin kallis ostos, joten en halua kokea asiasta yhtään epävarmuutta. Lopulta olinkin avoin myös muille vaihtoehdoille.  

Googlatessa törmäsin Britaxeihin useamman kerran. Nämäkään eivät olleet minulle lainkaan tutut entuudesta ja pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että Britaxit olivat ennen Briot. Eipä sillä, että Briotkaan sen tutummat olisi. Lähinnä tulee mieleen ne puiset junaradat.
Olen nyt kuitenkin lukenut paljon hyvää kyseisestä merkistä ja etenkin Go-sarjan vaunuista ja rattaista. Babystylessä pyörittelin nopeasti Go Nextin vaunuja, jotka tuntuivat yllättävän ketteriltä. Tuotekuvauksia lukiessa olen kuitenkin alkanut kallistua Go Bigin puoleen. Täysin en ole näille kuitenkaan myyty, vaikka paljon niissä on hyvää. Vaunukoppa esimerkiksi on hyvällä korkeudella. Ajattelin joulun jälkeen lähteä uusintakierrokselle, joten toivottavasti silloin joku myyjä tekee minusta viisaamman.

Sitä vaan pohdin, että miten joistakin äideistä tulee vaunuhulluja. Tai hulluksihan tässä tuleekin! Mutta olen kuullut, että joillakin saattaa olla jopa viidet vaunut varastossa?! Itse olisin onnellinen, kun edes yhdet löytäisi.

Kaikki kokemukset, vinkit ja suositukset otetaan vastaan!

maanantai 19. joulukuuta 2016

Pikkujoulut ja viikonloppu


Viikonloppuna olin aivan joulufiiliksissä!

Haettiin perjantaina joulukuusi, joka piti tietenkin heti koristella. Ihan vain, että sai koristella sen hetken päästä uudelleen ja hieman eri tavalla. Pieni koira ei aivan ymmärtänyt kuusen funktiota sisällä, saati koristeita. Joulupallot olivat tietenkin hänen uusia leluja, häntä varten valikoituja. Nyt meidän kuusi onkin koristeltu hienosti puolesta välistä alkaen...

Lauantaina pidettiin pienet "pikkujoulut". Vähän ruokaa ja paljon puhetta. Tarkoitus oli tehdä jotain jouluistakin, mutta lopulta pöydässä oli vain erilaisia piirakoita ja dippivihanneksia. Ja joulusuklaata. Onneksi vieraat tuli omien mäkkipussien kanssa ihan tyytyväisinä.
Mun uniaikahan alkaa normaalisti viimeistään klo 22, joten vähän sai panostaa, että jaksoi pitempään. Tässä mitään mammaelämää vietetä, siirrytään suoraan mummovaiheeseen.  (Olin varmaan hyvää seuraa, sori A)

Eilen onnistuin keittämään riisipuuron ilman kummallisia sivumakuja, ei siis palanut pohjaan. Olin mainoksen uhri ja ostin Kiehu-maitoa. Se täytti lupauksensa hyvin. Tosin minunkaltaiselle maito-ongelmaiselle se oli ehkä vähän liikaa... Tekisi mieli kokeilla jotain kasvispohjaista maitoa, kun niitä normaalistikin käytän. Ainoastaan palaminen hieman arveluttaa.

Nyt käynnistyi jouluviikko, joka tavallaan voisi nostattaa joulufiilistä entisestään. Valitettavasti flunssa hieman vaikuttaa olotilaan, joka on siis yhtä harmaa kuin keli ulkona. Pitäisi vielä tehdä jouluostoksia ja suunnitella herkkuja, mutta juuri nyt jaksan syödä vain viikonlopun suklaita. Tämä on vain joku sympatiaflunssa, koska lähipiiri on kipeänä. Toivottavasti sympatiat eivät kestä kauaa.

Jotta elämä ei olisi yhtä joulua, olen myös kovasti pohtinut vaunuja. Ei mikään helppo aihe. Ajattelin naputella hieman ajatuksia asiasta, kun hiljalleen alkaa muodostua jotain mielipidettä. Vaunurallia siis seuraavalla kerralla.

Nyt ihanaa jouluviikkoa kaikille!

p.s Tästä tuli jotenkin todella päiväkirjamainen merkintä suoraan ala-asteelta. "Rakas päiväkirja, tänään olin koulussa ja ruoaksi oli pinaattilättyjä."

p.p.s Olen tosiaan niin vanha, että puhun vielä ala-asteesta, vaikka nykään se taitaa olla alakoulu.

torstai 15. joulukuuta 2016

Raskaus ja kehonkuva


Juteltiin eilen kavereiden kanssa kiloista, mahoista ja raskauksista, näistä erikseen ja yhdessä. Päätinkin samalla naputella oman pienen purkauksen asiasta.

On aivan selkeää, että raskaana ollessa vatsa kasvaa, painoa kertyy ja kroppa hakee uutta muotoa. Hetken kropalla on aivan muu tehtävä, kuin mitä se on tähän mennessä tehnyt. Nyt se kasvattaa uutta ihmistä. Yhtä selkeää ei ole, että kuinka pää pysyy muutoksessa mukana.

Vaikka kuinka ajattelenkin kasvavan kehon supervoimana, pyöreän vatsan kauniina turvapaikkana vauvalle ja kertyneet kilot tärkeänä vararavintona, en silti kiellä, etteikö se aiheuttaisi myös muunlaisia tuntemuksia. Niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Housut puristaa, vanhat paidat kiristävät kummallisista paikoista, eikä mikään oikein istu päälle. Törmäilen ruokalassa muiden tuoleihin, kun en hahmota uutta leveyttäni. Kaikki ruumiinosat ovat vielä löydettävissä, mutta kohta varpaatkin katoavat näkökentästä. Toisina aamuina peilistä katsoo etäisesti tuttu hahmo, jolla on kuitenkin vieraan naisen vartalo.

Olen saanut kuulla kaikenlaisia vähemmän kauniita kommentteja kasvavasta vatsasta. Aika iso maha/mitä paksukainen/ootko Ronja huomannut kuinka paljon olet lihonut/hei läski/jätä ruokaa muillekin, kaikki kuultu. Luultavasti tulen kuulemaan niitä jatkossa vieläkin enemmän. Haluan uskoa, ettei kukaan tarkoituksella ole ilkeä. Kuitenkin vastaavanlaiset kommentit kolahtavat minuun todella ikävällä tavalla. Järkevä osa minussa muistuttaa, että kiloista (oli ne sitten välttämättömiä tai ylimääräisiä) stressaaminen on tyhmintä ja turhinta mitä voi tehdä. Nyt olisi paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä ja myös nautittavana.  

Lisää hämmennystä omiin ajatuksiin toi kommentti pukeutumisesta. Tiivistetysti sisältö oli se, että raskaana ollessa ainoa hyväksyttävä vaatekappale on kaapu tai muu vastaava verho. Ilmeisesti kanssaihmiset häiriintyvät raskaana olevan kasvavasta kehosta, joten on parempi peittää kaikki. Kommentti sai minut sekä vihaiseksi että epätoivoiseksi. Kun ei muutenkaan ole ihan sinut uuden vartalon kanssa, ei ainakaan halua kuulla, että muutkaan eivät sitä halua katsella. En tiedä kumpi tuntuu pahemmalta, toisten muka vitsikkäät heitot vai se tosiasia, että joku ihan oikeasti ahdistuu ulkomuodostani?

Käyn jatkuvaa sisäistä keskustelua itseni kanssa muuttuvasta olomuodosta. Toisiaan ahdistun vaa’an luvusta ja muiden heitoista, enkä halua saada yhtään ylimääräistä katsetta vatsalle. Toisaalta taas haluan näyttää juuri siltä kuin raskaana ollessa näyttää, eikä peitellä tai häpeillä mitään. Pyöreitä muotoja on ehkä tullut vatsan lisäksi muuallekin, mutta mitä sitten? Kyllä ne kilot ja tissit imettämällä lähtee.

Heikkoina hetkinä koitan muistaa miespuolisen kaverin sanat ”raskaana oleva nainen on kauneinta maailmassa”. Niihin sanoihin haluan uskoa.



maanantai 12. joulukuuta 2016

Varmat raskausoireet

Kun maanantai on vain niin maanantai! Mikä kohtalon iva se onkin, että kaikki aina kasaantuu yhdelle päivälle, tai pahimmillaan yhdelle ajanjaksolle. Tänään onneksi harmitti lähinnä vain huonosti nukuttu yö ja hajonnut tietokone (tästä syystä esimerkiksi kuvia ei ole saatavilla). Jälkimmäinen tietenkin enemmän. Toivottavasti huoltotyyppi tekee nopeasti ihmeitä.

Kaivoin arkistoista kyhäelmän, jota olen listannut jo ennen omaa raskautta. Seuraavassa siis listattu varmat raskausoireet, joiden ilmestyessä ei edes testejä tarvitse tehdä. Jos siis yllättävä väsymys ihmetyttää, älä huoli, olet vain raskaana. (Eikä väsymys tule helpottamaan hetkeen.) Seuraavat pätevät erityisesti, jos olet yli 20-vuotias parisuhteessa elävä nainen.

Et juo alkoholia: Tämä on ihan klassikko! Jätä yksi viinilasi väliin ja saat merkitsevän katseen vatsalle. Yritä osoitella autoa pihassa ja selitellä lääkekuurista, mutta raskaanahan sinä olet.

Huono olo: Tämä on toinen varma merkki raskaudesta, etenkin jos erehdyt mainitsemaan etovasta olosta aamulla. Ihan vinkkinä, ei se huono olo koske ainoastaan aamuja. Ainoa turvallinen päivä huonolle ololle on maanantai, silloin voit naureskella menneestä viikonlopusta. Paitsi jos olet kieltäytynyt jonkun nähden viinilasista. 

Veto poissa: Väsymys tässä iässä tarkoittaa raskautta. Etenkin jos se on jatkuvaa. Stressin viemät yöunet ovat vain huonoja selityksiä.

Housut puristavat: Unohda pitsa ja pasta, jos haluat välttyä raskaushuhuilta. Ne meinaan leijuvat vielä pitkään ympärilläsi, paljon pidempään kuin pitsan valkosipulin tuoksu.

Pidät jotain söpönä: On aika, jolloin vauvan hymy tai pehmoinen nallepuku on söpö ja voit sanoa sen ääneen turvallisesti ja täysin neutraalisti. Jos olet ”siinä iässä”, vältä moista huokailua. Tämä ei välttämättä tarkoita vielä raskautta, mutta ainakin vauvakuume on akuutti.

Näihin ainakin itse olen törmännyt. Löytyykö muita selviä raskausoireita? (Aikaisemmin olen muuten listannut omia raskauden sivuoireita, ne ovat olleet ihan aiheellisia.) 

lauantai 10. joulukuuta 2016

Banaaniletut tattarijauhoista


Pidän hitaista aamuista ja maukkaista aamupaloista. Siinä mielessä siis olen aamuihminen. Haluaisin olla sellainen oikea aamuihminen, joka herää pirteänä kuudelta, viettää hitaan aamun, syö maukkaan aamupalan ja vielä jumppaakin joka päivä ennen töitä. Todellisuudessa herään mörkönä seitsemältä, teen vain kaiken pakollisimman ja syön aamupalan töissä läppärin kanssa. Siksi viikonloput ovatkin parhaita, sillä voi käyttää puoli päivää aamutoimiin!


Yksi viikonlopun aamupalaherkuista on banaaniletut. Yksinkertaisia tehdä, joskin paistaminen vie hetken. Olen sitä mieltä, että letut ilman jauhoja eivät ole lettuja. Ne perinteiset banaani- ja kananmunaversiot ovat oikeasti vain banaanimunakkaita.
Normaalisti käytän kaurahiutaleita, mutta tällä kertaa kokeilin tattarijauhoja. Kukaan ei pöydässä valittanut, joten oletan kokeilun onnistuneen.
Oma reseptini on "noin yhden suhde yhteen" eli yksi kutakin laatua yhtä syöjää kohden. Banaani (1kpl), kananmuna (1kpl) ja jauhot (n. 1dl) sekoitetaan keskenään ja massa maistetaan miedolla lämmöllä letuiksi. Tällä kertaa heitin mukaan myös kanelia ja kardemummaa. Lopputuloksena oli lähes korvapuustin makuisia lettuja!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kuulumisia

Ennen blogia tein muutamia periaatteita:

  1. Ei yli kahden päivän postaustaukoja. Haluan ylläpitää rutiinia kirjoittamisessa ja venyneet tauot tekevät aloittamisesta vaikeampaa.
  2. Ei kahta samaa aihetta peräkkäisissä postauksissa. Tämä on tietty harmi, kun luonnokset pursuavat vain ruokakuvia.
  3. Ei paineita tai pakkoa, vain fiilistä. Luonnollisesti tämä lausahdus kumoaa kaksi edellistä periaatetta.


Tänään mulle tuli olo, että haluan vain jaaritella. Kahden päivän postaustauko -sääntökin tuli rikottua, joten nyt on hyvä jatkaa vain fiiliksellä. Tuli muuten periaatteista mieleen, että olen listannut muutamia periaatteita äitiyteen liittyen. Koska kaikesta kokemattomana on hyvä listata nyt asioita, joita ei ainakaan tule tekemään. Samalla kuitenkin tietää, että parin vuoden päästä nauraa nykyiselle itselleen, kun lapsi pelaa iPadilla kolmatta tuntia naama täynnä suklaata ja itse lappaa einespinaattilättyjä kylmänä. Mutta kyllähän sitä hienoja periaatteita tulee olla.

Periaatteista joskus myöhemmin lisää, nyt ihan vain kuulumisia ja täysin irrallisia ajatuksia.

(Alku)raskauden megalomaaninen väsymys on täällä taas. Päässä liikkuu tällä hetkellä ehkä kaksi aivosolua, sillä muut ovat menneet nukkumaan. Taitavat herätä seuraavan kerran vasta vuosien kuluttua elleivät muumioidu kokonaan.

Aivosolut löysivät tänään toisensa yhden kerran. Silloinkin paistoin miehelle jauhelihaa ja aloin miettimään, että millainen ruokavalio meidän lapselle tulee. Itse olen kasvissyöjä. Lähtökohtaisesti haluan lapsen syövän monipuolisesti ja terveellisesti, liikoja nirsoilematta. Antaako oma "nirsoilu" lihan suhteen kuitenkin huonon mallin? Miten perustelen hänelle, että kaikkea pitää maistaa vaikka äiti ei itse niin tee? Tai jos lapsi ei haluakaan syödä lihaa ja syötän hänelle normaalia enemmän papuja, pitävätkö kaikki minua tiukkapipoisena ituhippi-äitinä, joka aivopesee lastaan?

Ostin Elsalle talvitöppöset, etteivät tassut palele niin paljoa. Eilen oli kovempi pakkanen, joten hän sai tossut jalkaansa. Ei arvostanut. Sen sijaan minä olen nauranut vielä tänäänkin videolle, jossa Elsa yrittää loikkia tossut tassuissaan. Hulvaton. (Ennen tätä koiraa en oikein ymmärtänyt koirien pukemista. Nyt sen sijaan ymmärrän, että joitakin on pakko suojata pakkaselta. Balettipukua en kuitenkaan ole ostamassa.)

Shoppailin myös joulujuttuja. Muutama koristetyyny sohvaa täyttämään ja kuusenkoristeita sitäkin enemmän. Joulukuusta ei vielä ole, enkä tiedä kuinka sellainen tulee juttuun Elsan kanssa. Haluan kuitenkin yrittää.

Joulusälästä innostuneena aloin suunnitella pikkujouluja ja joululle menua. Niin paljon reseptejä ja niin vähän aikaa! Jotkut viisaat tietenkin tekevät jouluruokia koko kuukauden, mutta itsellä menee puolet ajasta pelkästään suunnitteluun. Aattona olen kuitenkin aivan ehdottamasti äidin perinteisen herkkupöydän ääressä.


Nyt ihan tosissani harkitsen nukkumista. Olen jälleen askeleen lähempänä mummoelämää.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Munakoisopizzat

Minulla on ollut arkistoissa jo pitempään, jopa ennen blogia, teksti "odottava nainen on julkinen eläin". Eilen taas naputtelin tekstiä raivolla, mutta päätin vielä lykätä sen julkaisua. Verenpaine on ehkä hieman liikaa koholla (mitattiin ihan neuvolassa) asian tiimoilta, joten parempi keskittyä nyt johonkin rauhallisempaan asiaan. Kuten syömiseen!


Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa munakoisopizzoja, vaikka kaveri kehui niitä jo alkusyksystä. Ollut muka liian raskasta ostaa munakoisoa ennen tätä päivää. Tästä siis kaikille hyvä viikonlopun ruokavinkki:

Resepti on Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa -kirjasta. Ohjeen mukaan tästä tulee kahden hengen annos.

1 iso munakoiso
oliiviöljyä
kuivattua oreganoa
suolaa
mustapippuria
tomaattipyrettä
kirsikkatomaatteja
basilikaa
2dl juustoraastetta, alkuperäisessä reseptissä oli mozzarellaraaste, itse kokeilin vegaania pizzajuustoa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa munakoiso noin 1 cm paksuisiksi siivuiksi pitkittäin. Itketä siivut halutessasi. (En ollut aikaisemmin käsitellyt munakoisio (?!), joten itketin varmuuden vuoksi, ensi kerralla koitan ilman.)
Levitä munakoisot leivinpaperin päälle uunipellille. Sivele siivut oliiviöljyllä ja ripottele päälle mausteet. Paista siivuja uunissa kunnes ne alkavat pehmetä, noin 15 minuuttia.
Lisää siivuille tomaattipyre, juustoraaste, basilika ja viipaloidut kirsikkatomaatit. Paista pizzoja kunnes juusto on sulanut. Tarjoile heti!

Vegaaninen pizzajuusto oli itsellä nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa. Ei ole tietenkään mozzarellan voittanutta, mutta tämäkin yllätti ihan positiivisesti.

Pitäisi kokeilla muitakin "trendipizzoja", toisi vaihtelua pakastinaltaiden Ristoranteen.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuu kuvina

Marraskuu on lähes paketissa. Se meni yllättävän kivuttomasti, vaikka normaalisti onkin oma inhokkini. Seuraavassa katsaus menneeseen marraskuuhun kännykkäräpsyjen muodossa.


1. Uskollinen joogiystäväni Elsa pitää huolen, että joogaan ei ehdi liikaa keskittyä.
2. Söin marraskuussa kolmesti IKEAn kasviscurrya. Se on oikeasti todella hyvää!
3. Aamupala purkissa: kaurajugua ja kaikenlaista epämääräistä päälle.
4. Työpäiväni lampunjalkana...


5. Tampere ja ilta-aurinko, onhan se nätti.
6. Firman pikkujoulut ja kaksi jäkkäriä, koska miksipä ei.
7. Tämä taisi olla ensimmäinen lumi. Sitähän tuli ja suli sitten useampaan kertaan.
8. Olin niin onnellinen ratsastussukkia jalkaan vetäessä, vaikka en päässyt edes ratsastamaan. Tallilla oli kuitenkin kiva käydä.


9. Balettinaama.
10. Kun lunta oli vähän enemmän. Elsa tarvisisi muuten kunnon talvitakin.
11. Lempparin kanssa päikkäreillä.
12. Käytiin äitin kanssa baletissa. Ensimmäinen kerta ja olihan se näyttävä!


13. Baletissa on ihan ok maksaa leivoksesta ja kahvista yli 10 euroa.
14. Uusi sohvapöytä koottuna ja Elsa löysi uuden lempparipaikan järsiä luuta.
15. Toimistokoira. Työt on aloitettava jo nuorena.
16. Ensimmäinen palanut riisipuuro.

Vuosi 2017 on jo kuukauden päästä. Normaalisti en ehkä odottaisi ja kauhistelisi vuoden vaihtumista niin paljoa, mutta vuonna 2017 meille syntyy vauva. Niin jännää! Sitä ennen nautitaan kuitenkin tämän vuoden viimeisestä kuukaudesta ja joulusta.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ensimmäinen adventti


Mulla oli tarkka mielikuva idyllisestä ensimmäisestä adventista. Aloittaisin sen kauden ensimmäisellä riisipuurolla, tekisin myös ensimmäiset joulutortut ja askartelisin joulukortteja. Viettäisin rennon ja rauhallisen sunnuntain, jotta huomenna olisin energinen uuteen viikkoon.

Ja miten se sitten meni? Ei liene yllätys, että mielikuvasta jäätiin aika kauaksi.

Päivä kyllä alkoi riisipuurolla, joka paloi komeasti pohjaan. Kärventyneen maidon maku ei ollut vieno sivumaku, vaan makuaistin kokonaan tukkiva kokemus. Taistelin lähes puoli lautasellista, kunnes luovutin. Hyvältähän se kuitenkin näytti.

Kävin koiran kanssa lenkillä raikkaassa ulkoilmassa. Todella raikkaassa. Tuuli oli hyytävä ja kadut liukkaat. En tiedä kumpi halusi nopeammin kotiin, minä vai koira?

Päivä ei suinkaan jatkunut korttien väkertämisellä vaan aina niin ihanalla sunnuntai-Ikealla. Ikeassa on oikeasti kiva käydä, en koe labyrinttia tuskalliseksi tai loputtomia tavaravuoria piinaaviksi. Ikeassa on kivaa, kunhan valitsee ajankohdan oikein. Viiden pisteen vihje: viikonloput eivät ole oikeita ajankohtia. Seuralaisen aikatauluista johtuen oli kuitenkin tehtävä poikkeus. Siellähän sitä sitten hikoiltiin muiden kanssa ja etsittiin kaikkea tarpeellista (eli kynttilöitä).

Kun on lähes vuoden etsinyt sopivaa työpöytää laihoin lopputuloksin, alkaa keittöntaso näyttää yllättävän hyvältä. Joten meillä on nyt työhuoneessa keittiön työtaso. Tietenkin vielä kokoamatta.

 
Jotta päivässä olisi edes jotain nautinnollista, aion nyt vain katsoa Tähdet, tähdet -finaalin ja syödä joulutorttuja. Petestä on tullut yllättävän ihana ja joulutortut ei epäonnistu ikinä.

(Kuvien havut muuten ostettiin naapurin pikkumyyjiltä. Tytöt seisoivat tien vieressä ja heillä oli pulkka täynnä "jouluoksia". Mitään he eivät sanoneet, mutta lapussa kehotettiin ostamaan joulukoristeita. Maksettiin oksista kymmenkertainen summa, koska vaihtorahaa ei ollut. Kyllähän nuoria yrittäjiä pitää tukea. Lenkiltä palatessa pulkka risuineen oli yhä paikallaan, mutta tytöt olivat ilmeisesti lähteneet suuren tilin kanssa karkkiostoksille.)

lauantai 26. marraskuuta 2016

Mitä tarvikkeita hankkia vauvalle?

Hankinnat vauvalle, niitä on paljon. Kokosin jo joskus alkusyksystä listan, joka "sisältää kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman". Löysin jostain internerin syövereistä hyvin pitkän listan, jota sitten täydensin tarpeen mukaan. On ollut erittäin mielenkiintoista lukea muiden listauksia, niistä on ollut paljon apua. Toisaalta moni on myös yhtälailla ensikertalainen, joten asioiden todellisesta tarpeesta ei ole varmuutta. 
Esimerkiksi matkasänky?! Olenko lähdössä heti jonnekin, jossa pitää olla oma sänky mukana? Tai imetystyyny? Onko se asia, jota ilman selviää, mutta todellisen hyödyn ymmärtää vasta kun sitä on kokeillut? Tai tutit? Olenko heti riistäjä- vai marttyyriäiti, jos ilmoitan lapsen selviävän ilman tuttiakin?


Alla kuitenkin THE LISTA, jonka kanssa pitäisi lähteä ostoksille. Aika paljonhan tietenkin tulee äitiyspakkauksessa, joten sen tilattua saa yliviivata useamman kohdan. Yhden ison hankinnan tein juuri, kun bongasin nettikirpparilta hoitopöydän. Senkin käyttöaika ja tarpeellisuus on hieman kyseenalainen, joten olin edulliseen löytöön hyvin tyytyväinen.       
Nukkuminen:
Pinnasänky
Pinnasängyn patja
Patjasuojus
Vauvanpeitto
Petivaatteita
Unipussi
Reunapehmusteet pinnasänkyyn
Uniriepu
Itkuhälytin
Ensisänky/vaavisänky
Unipesä
Hygienia:
Kylpyamme
Kylpytuki
Kylpylämpömittari
Kylpypyyhe
Kynsisakset
Hiusharja
Puhdistuspyyhkeitä
Vanupuikkoja-ja lappuja
Perusvoidetta
Sinkkivoidetta
Talkkia
Kylpyöljyä
Vauvan pesuainetta
Hoitoalusta
Vaipparoskis
Vaippoja
Kestovaippoja
Käsidesi
Apteekki:
Suolatippoja
Suppoja
Nenäfriida
Kuumemittari
D-vitamiinitippoja
Rela-maitohappobakteeri tippoja
Bebanthenia
Septidia
Syöminen:
Tuttipulloja
Pulloharja
Tuttipullon erilaisia imuosia
Äidinmaidon korviketta
Ruokalappuja
Kuolalappu
Syöttötuoli
Kulkeminen:
Vaunut
Rattaat
Turvakaukalo
Turvakaukalon telakka
Kaukalon adapterit
Lämpöpussi (kaukaloon, vaunuihin)
Matkasänky
Hoitolaukku
Rintareppu
Kotona:
Sitteri
Leikkimatto
Mobile
Kantopussi/kantoliina
Ensileluja
Hoitopöytä
Muut:
Tutteja
Tuttipidike
Harsoja
Äidille:
Imetystyyny
Imetysliivejä
Liivinsuojia
Imetyspaitoja
Paksuja siteitä
Rintakumit
Maidonkerääjä
Rintavoide
Särkylääkettä
Rintapumppu
Melkoinen lista! Eikä edes sisällä vaatteita. Kyllähän sitä sanotaan, että vauva selviää vähällä, mutta tota listaa lukiessa alkaa kyllä pieni epäilys nousta.

torstai 24. marraskuuta 2016

Matkahaaveita ja vuoria


Travel thursday, throwback thursday, mitä näitä nyt on. Niiden hengessä muutama kuva kesän reissulta ja matkahaaveita. Kesän reissusta saattaa tulla myöhemmin vielä enemmänkin kuvia, kunhan saisin ne käsiteltyä. Teen yleensä joka reissulta kuvakirjan, mutta Italian matka on toistaiseksi kirjatta. En vain ole saanut aikaiseksi koota moista, vaikka maisemat olivatkin ehkä upeimpia pitkään aikaan.


Huolettomat lentoviikot alkavat olla kohdallani vähissä, mikä on luonut valtavan paineen matkustaa. Alkujaan oli tarkoitus tehdä jokin kaupunkiloma vielä loka- tai marraskuussa, mutta se sitten jäi muiden kiireiden vuoksi. Kellä oikeasti on muka niin kiire, ettei ehdi joskus reissuun? Ehkä nytkin osatekijä oli vain saamattomuus. Valitettavaa sekin.


Nyt marraskuun tarjotessa parastaan, matkakuume vain pahenee. Jotenkin kaiken pimeyden, märkyyden ja ankeuden keskellä kaipaa lämpöön ja aurinkoon. Jonnekin missä ihmiset hymyilevät, tunnelma on rento ja päivän asuksi kelpaa biksut. Koska tämän pallon kanssa sitä haluaakin ehdottomasti pukeutua bikineihin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kaikille uusille lukijoille: en yleensä perusta rantalomista. Esimerkiksi muutamat edelliset matkat ovat suuntauneet lumisille vuorille ja sumuiseen Islantiin. Niin kutsutut rantalomatkin ovat aina olleet aktiivilomia. Siksi kaipuu lämpöön onkin vähän jopa hämmentävää. Etenkin kun jossain vaiheessa jopa googlasin pakettimatkoja...


Toisaalta myös kaupunkiloma kiinnostaa. Kööpenhamina, Amsterdam, Barcelona, Lontoo, Tukholma, Berliini... Niin moni kelpaisi. Haluaisin vain istua jossain pienessä kahvilassa kuuman kaakaon kanssa, katsella ohikulkevia ihmisiä ja ihastella jouluvaloja. Vielä kun suuret lumihiutaleet leijailisi hiljalleen, voisin kuvitella itseni joululeffaan.

Koska joulu on kuukauden päästä (!!!) ja viikonloput varattu, jäänee kaupunkiloma joulukliseineen tekemättä. Olenkin nyt ottanut realistisemman lähestymisen matkahaaveilun tyrehdyttämiseen. Helsinki. Se on lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, että sinne pitäisi matkustaa. Se on hieman erilaisempi kuin oma kaupunkini, enkä osaa kulkea siellä yhtä sujuvasti. Se olisi vaihtelua eli kävisi matkailusta.


Olen myös miettinyt jo matkustamista vauvan kanssa. Ihan vielä en ole uskaltanut katsella kesän reissuja kunnolla, ainoastaan varovasti haaveillut jostain kesälomamatkasta. Ehkä keväällä näkee paremmin, että onko matkahaaveet kokonaan haudattava vai tuleeko sieltä lunki tyyppi, jolla on jo syntyessä rinkka pakattuna.

Muita matkakuumeisia?

tiistai 22. marraskuuta 2016

Mieliteot ja ällötykset

Viime viikolla kirjoitin raskauden tuomista sivuoireista. Jatketaan nyt hieman samanlaisella aiheella, nimittäin raskauden tuomilla mieliteoilla ja ruokaällötyksillä. Ajattelin myöhemmin kirjoittaa vielä enemmän raskausajan ruokavaliosta ja kokemuksista erilaisista rajoituksista.


Sitä aina kuulee kummallisia tarinoita liittyen raskausajan mielitekoihin. Makkaraa dipataan mansikkajugurttiin ja mies pakotetaan kauppaan keskellä yötä (jonka jälkeen valitetaan, että suolakurkut ovat väärää merkkiä). Itse suorastaan odotin näitä kummallisia mielitekoja.

Ja odotan edelleen. Mitään erityisiä mielitekojen yhdistelmiä en ole halunnut, sen sijaan salmiakkia ja lakritsia himoitsen päivittäin. Valitettavasti molemmat ovat kiellettyjä. Sen sijaan on tullut kausittain erilaisia ruokia, joita ehdottomasti haluaa. Miehen ei sentään ole vielä tarvinnut kauppaan juosta, ja suolakurkutkin olivat väärää merkkiä ihan omasta virheestä.

Ensimmäisinä viikkoina halusin riisipiirakoita. Niitä söin päivittäin muutaman, kunnes ne eivät enää tuntuneetkaan miltään. Suolakurkkuja (etenkin ruisleivän kanssa) aloin himoitsemaan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Niitä vissiin kuuluu himoita jossain vaiheessa raskautta? Saarioisen valkosipuli-kermaperunat tulivat myös toisella kolmanneksella. Siinä onkin oikea einesten kuningas! Kerrallahan syödään sitten kokonainen paketti, ei todellakaan vain puolikasta.   

Nuudelit ovat uusin, ehkä myös lyhytkestoisin halu. En ole varma, että onko kyseessä vain ihastuminen ramen-keittojen kuviin Pinterestissä vai huonon vankilavitsin luoma mieliteko (Jenkeissä vankiloissa suurinta valuuttaa ovat nykyään nuudelit, eivät tupakka-askit). Silti vanha pikalounas nuudelit + tonnikala houkuttelee. Gourmet-versiossa päälle tulee kirsikkatomaatteja.

Omenat ovat olleet alusta asti aivan ehdottomia! Nyt lisäksi ovat tulleet satsumat/klementiinit, joita tosin vetäisin kaksin käsin varmasti ilman raskauttakin.


Ällötyksiä on ollut huomattavasti vähemmän. Alkuun rasvainen ruoka oli aivan ehdoton EI! Pitsa ja hampparit saivat vatsan mylläämään. Eikä siis tarvinnut edes syödä. Riitti, että joku ehdotti viikonloppumätöksi lähipitseriaa. Alussa muutenkin kaipasin lähinnä vain jotain raikasta ja kevyttä syömistä, joka tietenkin osittain selittyy heinäkuulla.

Toinen hyvinkin yllättävä ällötys ovat olleet hedelmäkarkit! Entinen karkkinarkki täällä ihan hämillään, kun kolmen karkin jälkeen tulee etova olo. Pahintahan tässä on, että silmät ja mieli kyllä söisi. Kauppareitit tulee suunnitella niin, ettei vahingossakaan osu irtokarkkihyllylle. Edelleen salmiakki ja laku olisivat mieleen, mutta kieltolistan kunnioitus on mielitekoa suurempi. Nyt olen muutaman kerran karkkia taas syönytkin ja huonon olon raja menee kourallisessa. Ehkä ihan hyväkin, että liian rasvainen tai sokerinen ruoka ällöttää.

Olen ihan tyytyväinen, että pahoja mielitekoja ei ole tullut. Toisaalta olisihan se kerrankin perusteltua, eikä tarvisi selitellä banaania ruisleivällä (jota en tosin ole tehnyt vuosiin).

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Syyspaistos ja kookoskermavaahto


Viikonloppu on mennyt aivan uusien asioiden parissa. Eilen olin balettia katsomassa ja muun ajan olen käyttänyt tuotetestien lukemiseen. Pähkinänsärkijä oli huomattavasti helpompi, ymmärrettävämpi ja nautinnollisempi kuin vaunuvertailu. Nyt on tosiaan tyttö täysin epämukavuusalueella, mutta pakkohan se on jotkut vaunut hankkia ja turvakaukalokin lienee oleellinen asia. Ajattelin kirjoittaa varustepohdintoja myöhemmin lisää.

Nyt kuitenkin hieman herkullisempaa juttuja, osittain uutta sekin. Kokeilin nimittäin hetki sitten ensimmäistä kertaa kookoskermavaahtoa!


Tarkoitus oli tehdä ihan perinteinen omena-kaurapaistos. Omenoita ei kuitenkaan ollut riittävästi, joten korvasin puolet punaisilla viinimarjoilla. Sokerin tilalla käytin agavesiirappia, joka sekin on uudehko tuttavuus. Viinimarjojen vuoksi paistoksesta tuli hieman kirpeämpi, mutta sehän sopii mulle.

Jääkaappiin oli jäänyt tölkki kookosmaitoa, joten päätin kokeilla "kermavaahtoa". Kookosmaito vaahtoutuu kivasti, kunhan käyttää vain jääkaapissa jähmettynyttä osaa. Kovettunut kookosklöntti kulhoon ja sähkövatkaimella sekailla. Hetkessä valmista. Lisäsin makua agavesiirapilla ja vaniljajauheella.

Ensin uusi makuyhdistelmä hieman arvelutti, että toimiikohan tuo, mutta lopputulos olikin oikein kiva yllätys. Suosittelen!

torstai 17. marraskuuta 2016

Raskauden sivuoireet


Ennen omaa raskautta en ollut pahemmin perehtynyt raskauden tuomiin sivuvaikutuksiin. Pahoinvointi on se klassisin (tai kliseisin) oire, jonka osasin nimetä. Raskaus on kuitenkin paljon muutakin kuin oksentaminen ja kasvava vatsa. Listasin muutaman asian, joita kukaan ei minulle kertonut:

(Itku)herkkyys: 
Kyllähän olin kuullut mielialojen vaihteluista ja muutenkin herkkänä ihmisenä osasin odottaa jotain tunnekuohuntaa. Mutta siinä vaiheessa, kun itkee Makkosen pärjäämistä Prisman mainoksessa (tämä mainos, klik), voi jo puhua hieman liioitellusta itkuherkkyydestä!
Kerran erehdyin katsomaan klipin talvella tulevasta leffasta. Kun olin porannut räät rinnoilla kolmen trailerin verran, mies ehdotti, ettei mennä ainakaan leffateatteriin katsomaan A dog’spurpose -elokuvaa. Lienee ihan viisasta.

Kiukkupussi: 
Ensin oikeasti luulin olevani aika rauhallinen, mutta viimeistään toisella kolmanneksella on pinna ollut todella lyhyellä. Hermot kiristyy, jos mies pakkaa kauppakassin väärin, ihmiset parveilee bussin käytävillä tai operaattorin asiakaspalvelija ei vastaa vielä toisenkaan piippauksen jälkeen. Olen myös joutunut tekemään hengitysharjoituksia, kun koira viipottaa lintujen perässä tai kantaa pyykkikoneesta sukkia.
Tästäkään ei kukaan raskaana oleva ole kertonut. Sen sijaan miespuolinen työkaverini kysyi varovasti, että olenko ollut kiukkuinen. Ilmeisesti miehillä on tästä enemmän kokemusta, kun hormonilohikäärmeet raivoavat kotona.

Jatkuva nälkä: 
Paria väliviikkoa lukuun ottamatta mulla on ollut alusta asti jatkuva nälkä. Ensimmäisen aamupalan syön kotona ja toisen heti töihin päästyä. Lounaalla lappaan ruokaa lautaselle samaan malliin kuin urheilevat miespuoliset työkaverit ja silti olen parin tunnin päästä hakemassa välipalaa. Iltaisin on tankattava kunnolla, ettei yöllä heräisi nälkään. Mahan vakiotoimintaan kuuluu silti aloittaa murina viimeistään viideltä. Kun en syö, mietin jo seuraavaa ateriaa. 

Siivouhullu: 
Tästä mä olin vähän kuullutkin ja sitä aika pitkään odottelin. Viime viikolla se kuitenkin iski! Mun on aivan pakko tyhjätä kaikki kaapit, viedä ylimääräiset tavarat kirpparille, viikata alushousutkin siististi, järjestellä jopa häkkivarasto, koska eihän vauva voi tulla kotiin, jos kesätakit eivät ole värijärjestyksessä! Tänään liesituuletinta jynssätessä pohdin, että pitänee vielä lukea KonMari. 
Tähän tietenkin yhdistyy vielä maaninen sisustusvimma, jota olen pitkään rauhoitellut vain pinnailemalla kauniita kuvia. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että virtuaalisisustaminen ei riitä. Pakko päästä matto-ostoksille. Yhden seinänkin voisi maalata. 

Samaistuuko kukaan näihin "sivuoireisiin"?

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Elsa esittäytyy


Kuten esittely-postauksessa mainitsin, puhun usein Elsasta, raskaudesta ja ruoasta. Nyt esittelen sen ensimmäisen asian.

Elsa tuli taloon kesällä, eikä sen jälkeen elo ole ollut enää samanlaista. Elsa on hyvin touhukas hieman alle vuoden vanha chihuahua. Ennen Elsaa en ikinä uskonut hankkivani pientä koiraa. Mielestäni tarvitsen vähintään polvenkorkuisen koiran, muuten saatan vahingossa istua vaikka sen päälle. Pieni koira tuli ja onhan se joskus jalkoihin jäänyt. Elsa oli vain niin erityisen hurmaava pieni suuri koira, täydellinen täydennys meidän perheeseen.


1. Monesti Elsan jopa epätyypillisen rohkeaa ja aktiivista luonnetta ihastellaan ja hämmästellään. Uusia ihmisiä Elsa saattaa ensin arastella, mutta toisaalta eipä hän ihmisistä muutenkaan ole kiinnostunut.

2. Meillä sanotaan useasti päivässä "Elsa osallistuu". Tämä ei ole aiheeton toteamus, sillä Elsa on hyvinkin osallistuva koira. Enemmän Elsa kotitöihin osallistuu kuin mies.

3.  Erityisen kunnostautunut Elsa on pyykinpesukoneen tyhjäämisessä. Ei sillä väliä, että yritänkö laittaa pyykkiä koneeseen vai ottaa pois, Elsa kyllä kiskoo pyykit ulos ja juoksee sitten tyytyväisenä sukka suussa ympäri asuntoa.

4. "Koira ei sitten sängyssä nuku!"-käskyä jaksoin hokea pari kuukautta. Nykyään prinsessa valtaa sängystä 1/3.

5. ...ja kuorsaa kovaan ääneen.

6. Pienessä päässään Elsa on suuri vahtikoira, jolta ei edes takapihan linnut jää huomaamatta.

7. Elsalla on suuri viehtymys pulloihin. Turha ostaa kalliita leluja, kun koira rakastaa tyhjiä muovipulloja. Myös kylppäristä varastetut shampoopullot kelpaavat.

8. Kylmälläkin säällä on ulos päästävä. Koira on kieltämättä huvittava näky, kun yrittää pitää kaikki tassut samaan aikaan irti maasta. Ainoastaan vesisateella tulee stoppi ulko-ovella.

9. Inho vesisadetta kohtaan ei tietenkään tarkoita, että vesilätäköitä kierrettäisiin. Mitä mutaisempi kuoppa, sitä parempi Elsan mielestä.

10. Elsalla oli nimi jo meille tullessa. Frozen-fanina nimi sopi minulle hyvin. Ja onhan tuo nyt aikamoinen prinsessa.

Elsaa tulee näkymään myöhemmin lisää, ainakin kuvausassarina. Elsa osallistuu.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Joulun aikaa


Olen jouluihminen. Rakastan sen tunnelmaa, hyvää ruokaa, mausteisia tuoksuja ja lahjakääreiden rapinaa. Minulle joulu ei ole ainoastaan jouluaatto, vaan suuri osa joulua on sen fiilistely, suunnittelu ja laittaminen jo hyvissä ajoin. Läheisten mielenterveyden vuoksi olen kuitenkin luvannut itselleni, että saan aloittaa jouluvouhkaamisen aina vasta isänpäivän jälkeen. (Muiden blogeja lukiessa olen huomannut, että taidan olla jo kaikessa ihan liian myöhässä!)

Ja nythän isänpäivä on jo vietetty, joten myös viime vuosien joululehdet on kaivettu esiin ja joulukoristeita hiplattu kirpparilla. Tänä vuonna olen erityisen innoissani joulusta! Ehkä syynä on aikaisin maahan satanut lumi (parempi pysyä maassa!), raskaushormonit tai ensimmäinen joulu tässä asunnossa. Viime vuonna joulun aikaan keskityin pakkaamiseen, enkä laittanut mitään joulukoristeita. Muutto oli välipäivinä, joten tuntui turhalta edes miettiä jouluvaloja.

Nyt on kaikki toisin. On tilaa ja aikaa. Mahdollisuus laittaa kaunis joulukoti ja fiilistellä entistä enemmän. Rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa, että aloitin joulupinnailun jo syyskuussa. Pinterest-kansioni virtuaalitursuaa inspiskuvia. Katsotaan millainen Pinterest-joulu omaan kotiin saadaan...



Tänä jouluna suunnitelmissa ja toiveissa on ainakin seuraavat asiat:

  • osallistuminen Joulupuu-keräykseen
  • joulukalenterin askartelu
  • joulukorttien lähettäminen ajoissa
  • riisipuuron keittäminen ensimmäistä kertaa (ostin jo riisipaketin!)
  • joulukuusen hakeminen ja koristelu (olen hiukan optimisti mitä tulee koiraan ja kuuseen)
  • aatto vanhemmilla, tietenkin
  • raskauteen sopivien jouluherkkujen suunnittelu (tämä on paha rasti!)
  • pikkujoulujen järjestäminen
  • adventtiperinteiden luominen, en tosin vielä tiedä, että mitä ne tarkoittavat
  • joululahjojen tekeminen
  • haaveissa on myös jollain joulutorilla käyminen

Mitä teidän joulun odotukseen kuuluu?

Otin viime viikolla varaslähdön jouluun ja pidin piparitalkoot ystävän kanssa. Pinterest-pipareihin on vielä matkaa, mutta koristeluista huolimatta kaikki on jo syöty.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Raskaus kuukausi kuukaudelta


Kesäkuu:
Vaellan Italian Alpeilla tietämättä yhtään, mikä myllerrys sisälläni on käynnissä. Reissun jälkeen olen melko väsynyt ja naureskelen ettei raitis vuoristoilma tainnut sopia minulle. Juhannuksen jälkeen teen testin, joka muuttaa kesäloman loput suunnitelmat.

Heinäkuu:
Valtava väsymys ja sitäkin suurempi stressi muista asioista aiheuttaa totaalisen kooman. Yritän olla normaali ja tehdä vaaditut asiat parhaalla mahdollisella tavalla, mutta oikeasti muistan heinäkuulta hyvin vähän. Loma on vain sumeaa suorittamista.

Väsymyksen välissä tunnen myös jatkuvaa nälkää. Sellaista nälkää, joka ei ole vieläkään loppunut. Väsymys ja nälkä normaalissakin tilassa saavat minut kiukkuiseksi. Raskauden aikana tämäkin seikka (kuten niin moni muutkin) on potenssiin viisi.  

Elokuu:
Turvotus, tai nälän ja syömisen tuomat kilot, aiheuttaa tukalia tilanteita. Farkut ovat vain kaukainen haave, eikä ratsastushousuja saa jalkaan edes hyvällä mielikuvituksella. Juhlissa keskityn vetämään vatsaa sisään ja ystäväni juo minunkin viinit.

Raskaus-sovellus kertoo, että tässä vaiheessa yleensä pahoinvointi helpottaa. Siitä innostuneena oma kroppani oivaltaa, että raskaana kuuluu kontata vessan lattialla. Jotain positiivista siinäkin; jatkuva nälkä loppuu hetkeksi.

Ensimmäisessä ultrassa meitä morjestaa epämääräisen näköinen hahmo, jolla on valtava pää ja tyngät raajat. Hämmentävää ajatella, että siitä tulee vielä oikea ihminen. Vielä hämmentävämpää on, kuinka suuria tunteita jokin niin pieni voi jo aiheuttaa. Se on jotain rakkauden, ylpeyden, ihmetyksen ja ilon sekoitusta, jota ei ole aikaisemmin kokenut.

Syyskuu:
Turvotus lähtee ja viikoksi mahdun vanhoihin farkkuihin. Sitten hyvästelen ne kaapin perälle ja vaihdan mammamalliin. Vatsa on täällä, toivottakaa hänet tervetulleeksi!

Ensimmäisellä lääkärikäynnillä kuullaan sydänäänet. Ilmeisesti vauvalla on seurana villihevoslauma, joka nelistää voimakkaasti ja tahdikkaasti. Tiesinhän että tästä lapsesta tulee vielä heppatyyppi, jonka ensimmäinen lause tulee olemaan ”tahdon oman ponin”.

Lokakuu:
Tyyppi pyörii, hyörii ja potkii. Siis ihanko oikeasti sisälläni on jokin elävä, joka tekee omia asioita ja yrittää koko ajan vallata enemmän alaa? Pinta-alaa kasvattaa myös iho, joka kutiaa koko ajan. Tunnen itseni ihan apinaksi raapiessa vatsaani jatkuvasti. Erilaiset öljyt ulkoisessa ja sisäisessä käytössä ovat kuukauden juttu.

Toisessa ultrassa todetaan kaiken olevan kunnossa. Tyyppi pakoilee ultralaitetta ja imee peukaloa. Hän taitaa olla kaino, vieno ja hieman pehmo. Äitiinsä tullut.

Marraskuu:
Tulen lopultakin virallisesti ulos raskauskaapista. Asia tuntuu olevan monelle yllätys, joka on tietenkin ihan ymmärrettävää. En taida olla se äidillisen tyyppi, enkä ole ikinä kuuluttanut suurin keuhkoin vauvahaaveita. Toisaalta vatsakin oli peitettävissä erilaisilla vaatevalinnoilla melko pitkään.

Vaikka ensin halusin pitää vauvan salassa siihen asti, kunnes hän menee kouluun, onkin paljastus helpottava. Asiasta tulee jälleen todellisempi. Olo tuntuu painosta huolimatta kevyeltä. 

Kunnes iskee todellisuus: olen jo tässä vaiheessa, enkä ole tehnyt mitään hankintoja vauvaa varten! 

torstai 10. marraskuuta 2016

Blogihistoriani

Olen blogannut aikaisemminkin. Määrittelen itseni sarjamaiseksi projektibloggaajaksi, joka viettää luovia taukoja. Blogiuran aloitin jo lähes kymmenen vuotta sitten, kun pidin lukion jälkeen välivuotta. Kirjoitin pientä blogia lähinnä asiakaspalvelussa sattuneista sattumuksista ja pienistä arjen kiemuroista, kuten jäätyneistä autonovista. Mahtoi olla kiinnostavaa.

Pidin hetken myös terveelliseen ruokaan ja treeneihin keskittyvää blogia. Se oli vielä aikaa ennen fitness-blogien nousua. Senkin blogin jälkeen olen kirjoittanut paljon salitreeneistä, niiden loppumisesta, raejuuston ja rahkan raahaamisesta kotiin, maitotaloustuotteista luopumisesta ja tasapainon etsimisestä terveellisessä elämässä. Sillä tiellä olen yhä.

Jossain välissä kirjoitin jälleen arjen kuvioista. Se oli aikaa, jolloin olin aivan hukassa kaiken suhteen. Se on ehkä ollut päiväkirjamaisin blogini, vaikka mitään selkeää en sinne jakanutkaan. Rivien välissä on paljon tilaa.


Muuten sanoisin blogejani projekteiksi, jotka kuvaavat tiettyä elämänvaihetta ja kasvua. Projekteilla on tapana päättyä joskus, niin myös blogeillani. En ole koskaan kituuttanut niitä tarpeettoman pitkään. On alkuja ja loppuja, ja jälleen uusia alkuja. Olisikin aika mielenkiintoinen setti, jos koko blogihistoriani saisi yksiin kansiin.

Edellinen Sweet Smoothie -blogi oli eniten sitä, mitä haluan jatkossakin tuottaa. SS-blogi vain jäi aikapulan vuoksi unholaan. Opiskelin ja tein kahta työtä, en edes tavannut ystäviä, miehelle ehdin toisinaan sanoa illalla hyvät yöt. Nyt vuoden takainen elämä tuntuu onneksi hyvin kaukaiselta, enkä siitä uusintaa lähtisi ottamaan.

Olen jälleen uuden elämänvaiheen viemä. Bloggaaminen on asia, josta pidän todella paljon. Siinä voi yhdistää kirjoittamisen, kuvaamisen ja kommunikaation. Mukaan mahtuu vähän myös koodaamista. Kaikkia osa-alueita kohtaan tunnen kiinnostusta ja halua kehittyä.

Toki bloggaamiseen ajaa jälleen myös ulkoisetkin tekijät. Muutama vakituinen lukijani (pari ystävää ja äiti) on kysellyt syksyn aikana, että josko tekstiä taas tulisi. Mies kysyi yllättäen, että onko minulla mitään projektia (no tässä tätä vatsaa kasvattelen). Töissä huomasin, kuinka kirjoittaminen tuntui vaikealta, selvästi treenin puutetta. Näiden tekijöiden innostamana avasin jälleen Bloggerin.     

Ja niin sitä taas mennään. Uudella elämänvaiheella, uudella innolla, vanhalla bloggaajalla.

Kuvakollaasi vanhasta blogista. Onneksi kännykkäkameroidenkin laatu on vuosien aikana parantunut.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kaksi viivaa


Raskaus on varmasti yksi kaunein tai kauhein uutinen, jonka voi kuulla. Ainakin se on elämää mullistava uutinen. Se aiheuttaa monenlaisia tunnereaktioita, vaikka olisikin vasta 0,2mm kokoinen. Se hymyilyttää, itkettää, häkellyttää, ehkä aiheuttaa huoltakin ja pakahduttaa sydämen. Siksi onkin huvittavaa, että näinkin valtavan asian usein miten tulkitsee vessassa pissaisesta tikusta.

Minä tuijotin pissaista kahta viivaa vessassa. Tyytyväisenä siitä, että olin juuri siivonnut vessan ja vaihtanut käsipyyhkeet. Näin kauniin uutisen mielellään näkee puhtaiden, pehmeiden pyyhkeiden keskellä. Olin myös erittäin onnellinen.

Olen edelleen erittäin onnellinen. Aion kirjoittaa jatkossa raskaudesta, odotuksesta ja äitiydestä, tästä onnesta, jonkin verran. Pientä pohdintaa, huvittavia tai hämmentäviä huomioita sekä vinkkejä vaunuista ja muusta materiasta. Vertaistuki- ja kokemukset ovat hienoa asia, joita toivon täälläkin näkevän. Koen kuitenkin aiheen sen verran henkilökohtaiseksi, että ihan kaikkea en tule vuodattamaan. 

Yksi sensuuritarina tulee varmasti olemaan synnytystarina. Siitäkin huolimatta, että itse imen tiedonnälkäisenä muiden synnytyskertomuksista jokaisen hetken, ponnistuksen ja rääkäisyn. Loppujen lopuksi jokainen synnytys on kuitenkin erilainen, eikä ilokaasun määrä tai avonaiset sentit etene muilla samalla tavalla. Vain yhden asian uskon olevan vakio: sattuu saakelisti.

Seuraavassa raskauspostauksessa kerron, mitä tapahtui kahden havaitun viivan jälkeen. Yritän tasapainoilla muidenkin aiheiden kanssa, joten pelkkää mahakuvaa ja puklurättiä tämä ei tule olemaan. Etenkin kun mahakuvia en pahemmin ole harrastanut.


"Pulla uunissa" on ehkä yksi typerimpiä sanontoja kuvaamaan raskautta. Kuvituskuvana pullakori on kuitenkin miellyttävämpi kuin se pissainen tikku.  

tiistai 8. marraskuuta 2016

Minä 3 x 16

Alussa on tietenkin fiksua ja kohteliasta esittäytyä. Perinteinen minuutin hissipuhe tuntuu kuitenkin hieman hassulta. Etenkin kun lukijat koostuvat varmasti tällä hetkellä äidistä ja kahdesta kaverista.

Monissa seuraamissani blogeissa on viimeisen kuukauden aikana kiertänyt 3x16-haaste, jossa kerrotaan asioita itsestä. Ajattelin tämän toimivan hyvänä esittelynä.


3 asiaa, joista pidän:
Hitaista aamuista, tuoksukynttilöistä ja metsälenkeistä koiran kanssa.

3 asiaa, joista en pidä:
Imuroimisesta (tai lähinnä siitä äänestä), hitaasta netistä ja kylmistä lattioista.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna:
Viikonloppu oli poikkeuksellisen menevä pikkujoulujen, synttäreiden ja estekisojen vuoksi. 

3 asiaa, jotka osaan:
Tehdä listoja ja suunnitella, innostua hetkessä hölmöistäkin ideoista, kiipeillä. 

3 asiaa, joita en osaa:
Paistaa ohuita lättyjä, tehdä asioita hyvissä ajoin (listoista huolimatta), shoppailla vaatteita itselle.

3 asiaa, jotka haluaisin osata:
Puhua sujuvammin kieliä, tehdä monipuolisempia ruokia ja olla stressaamatta asioita, joille en voi mitään.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä:
Varata aika sokerirasituskokeeseen, suorittaa sesonkivaatteiden vaihto ja hinnoitella kirppistuotteet. 

3 asiaa, joista stressaan:
Tekemättömät työt, muiden ihmisten ajatukset ja sekainen keittiö. 

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:
Jooga, hyvä kirja ja koiran harjaaminen. 

3 asiaa, joista puhun useasti:
Elsa-koirasta, ruoasta ja raskaudesta. 

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle:
Trikoot, hupparin ja villasukat. 

3 asiaa, joita en pue päälleni:
Akryyliä, valkoisia housuja tai vatsaa paljastavaa paitaa. 

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia:
Keittiöön kattovalaisimen, hyvän kattilan ja lämpimän neuletakin. 

3 asiaa, joista unelmoin:
Lisätunneista vuorokauteen, Uuden-Seelannin matkasta ja istuvista farkuista. 

3 asiaa, joita pelkään:
Käärmeitä, läheisten menettämistä ja täysin epärealistisesti takapihalla vaanivia kyttääjiä. 

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa:
Työhuoneen sisustuksen valmistuminen, rauhallinen ja tunnelmallinen joulu, lyhyt irtiotto arjesta esimerkiksi Helsinki-viikonloppu.

Olen luonnostellut myös postausta omasta blogihistoriasta. Se avaa varmasti vielä enemmän, että millainen tyyppi täällä naputtelee ja mitä on luvassa.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Ensimmäinen postaus


Tämä on tarina siitä, kuinka kolmeakymppiä lähestyvä nuori nainen kokee lähiövalaistumisen.
Hän muuttaa rivariin, hankkii koiran, huomaa olevansa raskaana, haaveilee tilavammasta autosta, opettelee paistamaan lettuja ja ostaa fiksun tuulitakin (sekä heijastinliivin).

Oman vitsikkään lisänsä tarinaan toisi kaupunkilaistausta. Kuinka pesunkestävä citynainen selviäisi korkokengissä hiekkalaatikon reunalla? Valitettavasti nainen on kuitenkin pohjimmiltaan ihan maalaistyttö, joka vain vietti olosuhteiden pakosta muutaman kerrostalovuoden palveluiden keskellä. Uutta asuntoa etsiessä tärkeimmäksi kriteeriksi nousi metsän läheisyys. Mikä tietenkin on melko helppoa puska-Suomessa.

Lähiöelämä tuo uusia haasteita (kauanko kuuluu jutella naapurin kanssa, kun hakee postia tai kuka tekee lumityöt), mutta myös iloja (koiran voi päästää takapihalle vahtimaan ja yläkerrassa metelöi vain varikset). Onneksi iloja on tähän mennessä ollut enemmän, eikä kerrostaloelämän jättäminen ole kaduttanut hetkeäkään. Samalla tämä tuntuu olevan vain välietappi kohti Kannustaloa ja pihamaata.

Lähiöunelmat pääsevät valloilleen ikuisen haaveilijan taloudessa. Kun suunnittelee illallista pellavalautasliinoilla, mutta lämmittääkin pakastepitsan. Kun metsästää täydellistä mattoa kuukausia ja päätyy Elloksen tusinatuotteeseen. Kun haaveilee rentouttavasta metsälenkistä, mikä päättyy kuitenkin kuraisen koiran kierimiseen vaalealla sohvalla. Toisin sanoen tämä on tarina haaveilun ja arkirealismin tasapainosta.